Uutinen Edustus

Pitkälle yli puoli vuotta tosipeleistä sivussa ollut AC Oulun puolustaja Mika Lähderinne oli tyytyväinen päästyään taas pelaavaan kokoonpanoon, mutta PK-35 Vantaata vastaan pelatun kärkiottelun 1-2-tappio jätti suuhun karvaan maun.

Tammikuussa akillesjänteen repeämän takia pitkälle huilille joutunut Lähderinne pelasi ottelussa täydet 90 minuuttia, mitkä olivat ensimmäiset peliminuutit sarjaottelussa sitten viime vuoden lokakuun. Päällimmäisin ajatus ottelun jälkeen oli kuitenkin suuri pettymys.

– Harmittaa ihan hemmetin paljon. Meiltä jäi viimeinen puristus puuttumaan. Tekisi vielä pari valittua kirosanaakin sanoa, mutta ei voi mitään. Torstaita ja Kemiä kohti on jatkettava, Lähderinne tiivisti sunnuntai-illan oululaistunnelmat.

Lähderinteen mukaan ensimmäinen puoliaika oli joukkueelta kokonaisuudessaan heikko esitys, mutta toisella jaksolla pelissä oli jo valonpilkahduksia.

– Saimme silloin pyöritettyä peliä, mutta kutosvaihe jäi puuttumaan, vaikka pidimmekin paljon palloa. Kun lopussa sitten nostettiin omaa peliä, niin PK-35 sai silloin vastaiskupaikkoja.

Isäntien keskikenttäjyrä Mika Nurmela puolestaan näki kentällä tapahtuneen myös myönteisiä asioita saavutetun pelinhallinnan myötä.

– Pallollisesti tämä oli meiltä hyvä peli, mutta tällä kertaa siitä ei saatu tulosta. Pitkässä juoksussa jos pystymme pelaamaan näin, niin pisteitä tulee. Ja toivotettavasti lahjoitetut maalit  olisi nyt tälle kaudelle annettu, Nurmela mietti.

PK-35:n vankkaan oman kenttäpuoliskon suojelemiseen perustunut puolustava pelitapa kirvoitti Nurmelan tiukkaan palautteeseen. Pelkkä alaspäin valuminen ei Nurmelalle ja AC Oulun pelaajille riitä, vaikka totuuden nimissä on todettava, ettei oululaistenkaan oma hyökkäyspelaaminen ollut sunnuntaina lainkaan totutulla tasolla.

– Me haluamme pelata paljon vaikeampaa ja kunnianhimoisempaa peliä, joka kehittää pelaajia. Mielestäni se on ainoa tapa viedä suomalaista jalkapalloilua eteenpäin. Tässä on sata vuotta pakitettu, joten eiköhän nyt olisi aika tehdä jotain muuta, puhisi Nurmela.

Vantaalaisten kakkosvalmentaja Ilir Zeneli muistutti kuitenkin siitä, että AC Oulua vastaan on pakko puolustaa hyvin.

– Luulen, että aika moni joukkue tekisi noin, kun johtaisi peliä vieraskentällä 2-1.

AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen pohti omaan puolustuspeliin liittyviä kysymyksiä. Alakerran miehitys oli mennyt remonttiin sitten JIPPO-ottelun Lähderinteen ja Juho Meriläisen oltua nyt avauksessa ja Lassi Nurmoksen sekä Ilja Fomitsevin löydettyä itsensä vaihtopenkiltä. Puolustuspäähän haetaankin edelleen osaavaa ja kokonaisvaltaista permanenttia.

– Tämä on meidän iso probleemi tällä hetkellä. Puolustuksen pitää pystyä esimerkiksi avaamaan kunnolla, koska kuten Nurekin sanoi, niin haluamme hallita peliä. Lisäksi siellä tulisi olla nopeutta sekä ennakointia ja puolustuksen tulisi olla apuna erikoistilanteissa. Tässä ottelussa tuli kuitenkin isoja virheitä ja niille ei voi enää mitään, Malinen huokaili.

AC Oulun päästettyjen maalien määrä (8 maalia 11 ottelussa) ei ole missään nimessä suuri lukema, sillä vähemmän omaan verkkoon ovat osumia päästäneet vain kärkikaksikko PK-35 (6 päästettyä) ja FC Lahti (7 päästettyä).

– Mutta kyse on siitä, miten ne on päästetty, teroitti Malinen.

Hyökkäyspään nuoret juniorit saivat Maliselta kehut ottelun jälkeen. Ensimmäisen aikuisten sarjamaalinsa tehneen 16-vuotiaan Matias Ojalan ohella kiitosta tuli myös roolinsa kunnialla hoitaneelle 18-vuotiaalle Arttu Siiralle, joka palkittiinkin ansaitusti isäntien parhaana pelaajana.

AC Oulun kausi jatkuu torstaina vierasottelulla PS Kemiä vastaan.

LISÄÄ SUNNUNTAIN PELISTÄ:
Otteluraportti

VIDEOKOOSTE OTTELUSTA

(Toimitus, Olli Kohonen)