Uutinen Edustus

AC Oulu on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen keskikenttäpelaaja Obed Malolon kanssa. Helsingistä lähtöisin oleva Malolo siirtyy Ouluun Rovaniemen Palloseurasta.

23-vuotias Malolo on HJK:n junioriputken läpikäynyt pelimies, joka oli vakiokasvo myös Suomen juniorimaajoukkueissa. Hän teki debyytin Veikkausliigassa jo kaudella 2014 HJK:n paidassa ja kaikkinensa pelejä pääsarjatasolla on kertynyt jo 84 kappaletta. Maloloa on pidetty ikäluokkansa lupaavimpiin kuuluvana pelaajana ja hän on käynyt testileirillä ulkomailla mm. Brittein saarilla Aston Villan joukkueessa.

HJK:n edustusjoukkueessa Malolo pelasi kauteen 2016 asti kunnes siirtyi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi SJK:n pelipaitaan. Seinäjoella Malolo koki harjoituksissa vakavan leikkaushoitoa vaatineen akillesjännevamman, ja näinpä kausi 2018 jäi käytännössä kokonaan väliin. Ahkera kuntoutus tuotti kuitenkin tulosta ja mies palasi pelikentille SJK:ssa jälleen seuraavalle kaudelle. Kuluneen vuoden Malolo pelasi Veikkausliigaa Rovaniemen Palloseurassa.

Vasenjalkainen Malolo pystyy pelaamaan keskikentän keskustassa useita eri rooleja ja onpa hänet nähty HJK:ssa myös vasempana laitapakkina. Malololla on pallollista taitoa, mutta hän ei myöskään ujostele kaksinkamppailuissa vaan menee tilanteisiin agressiivisesti. Itse hän mainitsee olevansa parhaimmillaan box-to-box pelaajana.

Malolon taidot ja historia ovat hyvin AC Oulun päävalmentaja Jyrki Aholan tiedossa, sillä onhan “Jykä” vaikuttanut aiemmin pitkään HJK:n organisaatiossa.

– Obi tuo joukkueeseemme tarvittavaa liigakokemusta ja pitkän loukkaantumisen jälkeen uran suunta on hänellä ylöspäin. Oikein roolitettuna hänellä on mahdollisuus ottaa askel eteenpäin urallaan. Obi on erittäin työteliäs ja aktiivinen pelaaja, mikä sopii meidän ensi kauden juttuumme erinomaisesti, kommentoi Ahola.

AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen odottaa Malololta vahvaa panosta keskikentälle.

– Suhteellisen nuoresta iästä huolimatta, kokemusta Veikkausliigasta löytyy jo seitsemän kauden ajalta. Obed on keskikentän keskustan työteliäs ja periksiantamaton pelaaja, joka vasenjalkaisuutensa ja taitonsa ansiosta tuo meidän pelaamiseen uutta ulottuvuutta. Puolustussuuntaan hän ennakoi tilanteita hyvin eikä kaihda kaksinkamppailuihin menemistä. Olen tosi iloinen, että saimme hänet meidän riveihin, Heikkinen toteaa.

AC Oulun sopimustilanne:

Juhani Pennanen (2021)
Yann Fillion (2021+1)

Henrik Ölander (2021)
Ruxi (2021+1)

Miika Koskela (2022)
Joona Lohela (2023)


Anselmi Nurmela (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Diego Diz (2021+1)
Obed Malolo (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Nestori Kekonen (2023)
Otso Liimatta (2023)

Aapo Heikkilä (2021)
Niklas Jokelainen (2021+1)
Severi Kähkönen (2022+1)
Samu Alanko (2022+1)