Uutinen Edustus

Todennäköisesti Raatin täyteen kansoittama jalkapalloyleisö saa eteensä näytöksen, jossa kumpikin joukkue tulee tekemään kaikkensa voiton eteen. Pelissä on Oulun herruus, mutta samalla molemmat joukkueet hamuavat sarjataulukossa ylöspäin.

– Kumpikin joukkue on kerännyt paljon pisteitä tällä kaudella, joten hyvä kamppailu ja tiukka vääntö on odotettavissa. Kyllä tässä pikku hiljaa alkaa jo kihelmöidä, kun peli lähestyy, AC Oulun Mika Nurmela toteaa ottelun aattona harjoitusten jälkeen.

– Me lähdemme ennen kaikkea parantamaan omaa pelaamistamme sunnuntain Viikingit-ottelusta, josta meillä todella on paljon petrattavaa. Mikäs sen mukavampi paikka petrata kuin paikallisväännössä OPS:n kanssa.

Kauden ensimmäisessä derbyssä AC Oulu sai suurimman osan oululaisyleisön tuesta taakseen. Myös AC Oulun kotiotteluiden katsojamäärät OPS:aan verrattuna ovat kertoneet yleisön kiinnostuksesta laivastonsinisiä kohtaan. Keskiviikkona on taas aika tunnustaa väriä.

– Tässä ottelussahan kohtaa kaksi seuraa, joiden toimintastrategioissa on aika isoja eroja. Meidän ajatuksemme on rakentaa selkeästi pohjoissuomalaista juttua ja tehdä yhteistyötä Oulun seudun junioriseurojen kanssa. Toiset toimivat vähän eri tavalla.

– Mutta tietenkin jalkapalloa voi pelata monella eri tavalla, Nurmela summaa.

AC Oulun ja OPS:n välinen paikallisderby käynnistyy Raatin stadionilla keskiviikkona klo 18.30 – tervetuloa syksyiseen jalkapallohuumaan!

ENNAKKOLIPPUINFO!

(Toimitus)