Uutinen Edustus

Yksi oululaisen ja koko suomalaisen jalkapalloilun legendoista Mika ”Nure” Nurmela, 42, päättää pitkän ja ansioituneen pelaajauransa kuluvan kauden päätteeksi. Ikinuori pelimies siirtyy sivuun myös AC Oulun urheilu- ja myyntijohtajan roolista. Nurmela aloittaa elokuun alusta Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana.

71 A-maaottelun mies tuli AC Oulun riveihin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Lopullinen paluu kotikaupunkiin tapahtui vuonna 2009, jonka jälkeen keskikentän moottori on ehtinyt edustaa laivastonsinistä väriä yhteensä 157 virallisessa ottelussa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt jo usean vuoden ajan.

– Kun tulin AC Ouluun vuonna 2009, tarkoituksena oli pelata vielä kaksi vuotta ja siirtyä tämän jälkeen urheilutoimenjohtajaksi. Nousimme heti ensimmäisenä vuotena Veikkausliigaan. Pysyimme liigassa seuraavana vuonna urheilullisesti. Putoaminen takaisin Ykköseen oli kova pala ja olen palanut halusta olla nostamassa meitä takaisin. Nyt minulla on 20 ottelua aikaa toteuttaa tämä asia, Nurmela kertoo.

Edessä uudet haasteet

Nurmelan rooli on kasvanut AC Oulussa vuosi vuodelta. Pelaamisen ja urheilupuolesta vastaamisen lisäksi mies on toiminut kaksi vuotta AC Oulun myyntijohtajana. Nyt edessä ovat uudet haasteet Palloliiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtajana.

– Tartun uuteen haasteeseen innolla, mutta samalla haikealla mielellä. AC Oulu on ollut minulle korkeakoulu, miten jalkapalloseura toimii. Olemme onnistuneet monessa asiassa hyvin ja seura on mennyt todella paljon eteenpäin. Nyt on kuitenkin aika antaa viestikapula seuraavalle. Tulen seuraamaan ja auttamaan AC Oulua jatkossakin niin paljon kuin vain voin. Minulla on kaksi kuukautta työaikaa jäljellä ja menen loppuun saakka täysillä, Nurmela jatkaa.


Nurmelan edustusjoukkue ura alkoi Raatissa vuonna 1988. Se loppuu samassa paikassa vuonna 2014. (Kuva: Jouko Kylmäoja)

AC Oulu haluaa kiittää seuraikoniaan suurenmoisesta työstä ja laivastonsinisestä sydämestä.

– Pelejä Nurella on vielä jäljellä 20. Hänet tuntien, vain voitto jokaisesta on riittävästi. Haluan koko seuran puolesta kiittää häntä upeasta työstä, jota hän on täällä tehnyt niin kentällä, kuin toimistolla. Uudet ja isot haasteet odottavat häntä – olen ylpeä että meidän ihmiset herättävät kiinnostusta muualla. Se kertoo hyvästä työstä. Koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Nure on aina tervetullut takaisin. Seuraavaksi mietimme miten hänen lähtönsä organisaatiossa paikataan, AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Arto Oja sanoo.

Nurmelan voi nähdä seuraavan kerran tositoimissa tulevana lauantaina, kun AC Oulu kohtaa kotikentällään Ilveksen. Ottelu Raatissa alkaa kello 17:00.

ACOTV

Yhteistyössä