Uutinen Edustus

AC Oulun nuori keskikenttäpelaaja Iiro Mendolin janoaa Mestaruussarjaan.

Veikkausliigan syksyiset ratkaisut lähestyvät päivä päivältä. Elokuun päätteeksi on selvillä ne kuusi joukkuetta, jotka jatkavat Suomen mestaruudesta pelaamista.

Vastaavasti alimman kuusikon kausi jatkuu Karsintasarjan puolella.

AC Oulun osalta elokuun loppu tarjoaa kaksi kotiottelua sekä yhden vierailun Pietarsaareen.

Tulevana sunnuntaina Ouluun saapuu sarjakakkonen, turkulainen FC Inter.

– FC Inter on kyllä ärsyttävä joukkue pelata vastaan. Kyseessä on juoksuvoimainen jengi, jolta löytyy osaamista hyökkäys- ja puolustussuuntaan. He tykkäävät myös pitää palloa, pohtii itsekin FC Inter-taustaa omaava AC Oulun Iiro Mendolin.

20-vuotiaan Mendolinin kausi on ollut vivahteikas. On ollut onnistumisia, mutta vastaavasti myös ajoittaisia syöttövarjoihin vaipumista.

– Ylä- ja alamäkeä on ollut henkilökohtaisella tasolla. Alkukauden osalta olen minuutteihini ihan tyytyväinen, mutta nyt minuutteja on tullut vähemmän. Ei auta valittaa, vaan tehdä töitä isompien minuuttien eteen, painottaa edellisessä ottelussa HJK:ta vastaan 41 minuuttia pelannut Mendolin.

– En ole pystynyt pelaamaan niin tasaisella tasolla kuin olisin halunnut. Se tulee ensimmäisenä mieleen kehityskohteista jatkoa ajatellen. Jos tasaisuus puuttuu, niin pelaaminen menee vähän sellaiseksi hakemiseksi ja sitä haluan tietenkin välttää.

Mendolinilla on menossa ensimmäinen täysi kausi miesten sarjoissa. 20-vuotias peluri on näyttänyt olevansa erittäin käyttökelpoinen pelaaja Veikkausliigan haasteisiin ja tulevaisuudessa vastuu saa kasvaa entisestään.

– Jossain vaiheessa on ollut väsymystä, mutta vastaavasti esimerkiksi loukkaantumisia ei ole tullut. Eli pelikunnossa pysyminen läpi kauden on tietenkin positiivinen asia ja antaa pohjaa myös tulevaan kauteen.

Mendolin lähestyy elokuun loppuratkaisuja odottavalla mielellä. Tavoitteet ovat selkeänä selkäytimessä niin henkilökohtaisella tasolla kuin joukkueenkin osalta.

– Kyllä minä haluan takaisin avauskokoonpanoon ja sitä varten täytyy tietenkin lyödä näyttöjä pöytään. Se tulee mieleen henkilökohtaisesta puolesta.

– Joukkueena meillä on nyt tietyllä tapaa kolme finaalipeliä edessä elokuussa. Meidän ei kannata heittää hyvää alkukautta hukkaan, vaan iskeä itsemme Mestaruussarjaan. Turkulaisiakaan vastaan meillä ei ole mitään syytä lähteä nöyristelemään, vaan lähteä pelaamaan rohkeasti kotikentällä, linjaa Mendolin ison elokuun teemaansa.

AC Oulu – FC Inter käynnistyy sunnuntaina klo 17 Raatissa!