Uutinen Edustus

AC Oulu pelasi lauantaina jo kauden kymmenennen tasapelinsä, kun sarjajumbo KäPa taisteli kotikentällään itselleen yhden pisteen. Oululaisleirissä tasapeli maistui erittäin karvaalta.

Ottelun tapahtumat

Käpylän stadionin vierellä odottaneeseen linja-autoon marssi joukko pettyneitä miehiä, kun AC Oulu lähti pitkälle kotimatkalleen kohti pohjoista. Yksi pistettä ei lämmittänyt lainkaan joukkueen mieltä, sillä tasapeleistä on muodostunut kauden aikana oululaisille jo tietynlainen rasite.

– Kyllä tämä oli suuren pettymyksen päivä. Olemme tuhrineet nyt jo niin monta ottelua tasapeleiksi, että homma ei voi jatkua näin, huokaili päävalmentaja Juha Malinen.

Kauden 19:toista ottelustaan AC Oulu on hävinnyt ainoastaan yhden. Se ei kuitenkaan juuri lohduta, sillä vastaavasti voittoja on tilillä vähemmän kuin tasapelejä. AC Oulu on pelannut tällä kaudella peräti kymmenen tasapeliä, joista jokaisesta tullut yksi piste ei jalkapallossa pitkälle vie.

Lisää huolta tulee joukkueen kuntokäyrästä, sillä kahdeksasta edellisestä ottelustaan AC Oulu on pystynyt voittamaan ainoastaan yhden.

– Meidän täytyy nyt tehdä peliimme todella selkeitä ja radikaaleja muutoksia. Samoja rautalankoja vääntelemällä tilanne tuskin muuttuu, vaan nyt täytyy alkaa jo miettimään miehiä eri pelipaikoille ja pelitapaakin täytyy varmasti pelkistää. Joukkueen sisällä täytyy nyt tapahtua jotain, Malinen mietti huolestuneena.

Lauantaina AC Oulu sai otteluun todellisen unelma-alun, kun Donewell Yobe laukoi pallon ylänurkkaan jo kolmannella minuutilla. Viime aikojen trendi kuitenkin jatkui, ja jälleen kävi niin, että johtoasema kuihtui lopulta tasapeliksi.

– Saimme aivan erinomaisen hyvän alun otteluun. Ensimmäisten 3-4 minuutin aikana KäPa ei koskenut varmaan kertaakaan palloon. Sitten emme kuitenkaan saaneet tehtyä toista maalia ja lopulta alkoi tulla virheitäkin erityisesti keskikentällä. Virheiden myötä pelillinen itseluottamus katosi ja homma meni jälleen tuskaiseksi, kertoi Malinen.

KäPa tasoitti ottelun 22. minuutilla, kun puolustaja Otto Talvitie pääsi puskemaan kulmapotkun ohi maalivahti Dennys Rodriguesin.

– Maali tuli meidän puolustuksen merkkausvirheen seurauksena. KäPa oli kuitenkin kokonaisuutena odotetun tsemppaava jokaisella osa-alueella. Meidän hyökkäyksemme pysähtyivät liian usein keskikentälle, emmekä saaneet palloja vastustajan puolustuksen selustaan. KäPa puolestaan kehitteli paljon sellaisia perusselkeitä hyökkäyksiä, Malinen totesi.

– Kaiken kaikkiaan pelissämme oli se ongelma, että menetimme pallon liian aikaisin keskikentällä. Siellä tehtiin liikaa vääriä valintoja. Tuli liian aikaisia syöttöjä, kun olisi täytynyt pitää palloa ja muita samantyyppisiä virhevalintoja. Ne aiheuttavat myös vaarallisia hyökkäyksiä omaan päähän.

Toisella jaksolla AC Oulu teki joitain taktisia muutoksia, joista yksi oli Dominic Yoben siirtäminen keskikentän pohjalle Axel Orrströmin rinnalle. Muutos paransikin keskikenttäpeliä hieman, mutta ei tarpeeksi.

Lisäksi viimeisen reilun kymmenen minuutin ajan hyökkäykseen haettiin voimaa toppari Juho Meriläisestä sekä vaihdosta kentälle tulleesta Aleksander Gorbachevista. Muutamia tilaisuuksia voittomaalin tekemiseen tulikin, mutta palloa ei saatu verkkoon asti.

– Haimme vastustajan maalille vaaramomenttia siirtämällä Juho ja Gorbachev kärkeen. Pääsimmekin maaliviivan tuntumaan ja esimerkiksi Tommi Siekkisellä oli pari hyvää paikkaa, mutta maaliviivan yli pallo ei mennyt, kertasi Malinen.

Pettymyksestä huolimatta Malinen löysi joukkueestaan myös onnistujia.

– Donewellin pelissä on paljon hyvää ja maali oli häneltä ammattimiehen suoritus. Hän on tehnyt paljon samanlaisia yhden kosketuksen maaleja. Maalissa Dennys oli jälleen totutun hyvä ja keskikentällä Axel Orrström oli erittäin hyvä. Lisäksi puolustajista Niko Heiskanen pelasi ihan hyvän pelin, eikä Jussi Äijälänkään tarvitse mennä pimeään luolaan ruoskimaan itseään.

AC Oulun kokoonpanosta puuttui lauantaina neljä avauskokoonpanon pelaajaa, sillä sivussa olivat sairastuvalla olevat puolustajat Antti Pehkonen ja Boussad Houche sekä hyökkääjä Jarno Tenkula. Laitapuolustaja Niko Kukka puolestaan oli pelikiellossa.

Edellä mainituista pelaajista ainakin Houche ja Kukka ovat mukana ensi viikonlopun kotiottelussa.

Poissaolojen takia esimerkiksi normaalisti keskikentällä viihtyvä Veli-Pekka Nurmi joutui pelaamaan topparin tontilla ja vasemman laitapakin tonttia hoiteli Kukkaa hyvin tuurannut Heiskanen. Hyökkääjä Jarno Rova sen sijaan nähtiin ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa. Rova teki reilun tunnin pelin jälkeen tilaa Siekkiselle.

Tasapelin myötä AC Oulu menetti hieman asemiaan tiukassa nousutaistelussa, sillä toisena oleva JJK pääsi ottamaan kahden pisteen kaulan. Taistelu kuitenkin jatkuu edelleen tasaisena, ja kahden viikon päässä odottelee todellinen jännitysnäytelmä, kun JJK ja AC Oulu pelaavat keskinäisen ottelun Jyväskylässä.

– Nyt tympii todella paljon, mutta ei tässä vielä mitään hätää ole. Sarjaa on kuitenkin pelaamatta seitsemän ottelua ja siinä on 21 pistettä jaossa. Se on kuitenkin päivänselvää, että suuri muutos täytyy nyt tapahtua, summasi Malinen.

AC Oulun seuraava ottelu on ensi lauantaina, kun Castrenin stadionille saapuu vieraaksi joensuulainen JIPPO.

(Toimitus)