fbpx
Katarauna Oulun Konttivuokraus OTC Nordic Lähitapiola Terveystalo Codemate Vasarahai PEAB Juhan Auto LVI-Urakointi Ylitalo Ville Puukka Kraton Temrex OMP Group UKI Arkkitehdit Moku Allin matala Go On Oulu H2O Oulun Energia PLC

Lisää Pohjoista Voimaa – Puolustaja Kaapo Kemilä AC Ouluun

27.1.2020 11:31 Uutinen

 

Viime kaudella OLS:n riveissä pelannut Kaapo Kemilä on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen Laivastonsinisten kanssa.



Kaapo Kemilä on OLS:n kasvatti (Kuva: Juho Mäkelä)

 

Joulukuussa 18 vuotta täyttänyt puolustaja Kaapo Kemilä on AC Oulun uusin sopimuspelaaja. Viime kaudella Kemilä pelasi Kakkosessa OLS:n riveissä 14 ottelua ja iski kolme maalia. Kemilä itse on innoissaan sopimuksesta AC Ouluun.

 

- Hyvät fiilikset sopparista ja siitä että pääsi mukaan tähän joukkueeseen. Tavoitteista sen verran, että tietenki koitan jatkuvasti kehittyä pelaajana itse ja sitä myötä sitten lähteä kamppailemaan jatkossa peliajasta. Joukkueessa on todella hyvä meininki päällä ja se laittaa myös omaan tekemiseen pientä extraa päälle, Kemilä kommentoi.

 

AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kehuu nuoren Kemilän pelitaitoja.

 

- Kaapolla on erittäin paljon hyvän puolustajan ominaisuuksia. Hän pelaa kovaa ja on oikea-aikainen sekä nopea. Tottakai töitä treenikentällä on vielä paljon. Seuraavat askeleet voisivat olla sellainen rauhallisuus ja maltti omaan pallolliseen tekemiseen. Kaapo on oman kylän jätkiä ja sitä kautta myös oiva lisä joukkueeseen, Ahola kertoo.

AC Oulun sopimustilanne 27.1.2020.


Christian Bohui (2020)
Sami Karjalainen (2020)
Niklas Jokelainen (2020)
Samuli Leppälä (2020)
Juuso Särkelä (2020)
Jere Aallikko (2020)
Loorents Hertsi (2020)
Samuel Kurttila (2020)
Juho Mäkelä (2020)
Lassi Nurmos (2020)
Daniel Rantanen (2020)
Alexander Jibrin (2020)
Kaapo Kemilä (2020+1)
Kristian Heinolainen (2020+1)
Henrik Ölander (2020+1)
Aapo Heikkilä (2021)
Juhani Pennanen (2021)
Jere Kallinen (2021+1)
Lasse Ikonen (2022)
Miika Koskela (2022)

 

OSTA KAUSIKORTTI TÄÄLTÄ

 


Veikkaus
© 2020 AC Oulu.
Miesten Ykkönen