Uutinen Edustus

AC Oulu ja laitapelaaja Aapo Heikkilä ovat solmineet kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Haukiputaan Pallon kasvatti on ehtinyt edustaa uransa aikana AC Oulua 102 virallisessa ottelussa. Ykkösessä ja Suomen Cupissa maaleja on syntynyt yhteensä yhdeksän kappaletta ja maalisyöttöjä 16 kappaletta.

25-vuotias pelimies on edustanut urallaan myös Veikkausliigan Rovaniemen Palloseuraa. Nuoresta iästä huolimatta kyseessä on siis jo varsin kokenut pelaaja, jolla on kuitenkin edellytyksiä ottaa vieläkin isompaa roolia joukkueessa.

– Olen tyytyväinen, että sopimus saatiin hyvissä ajoin tehtyä. Mennyt kausi oli joukkueena heikko, mutta sitä se oli myös henkilökohtaisella tasolla ja siitä jäi todella paljon hampaankoloon. AC Oulu on mennyt seurana paljon eteenpäin ja se mahdollistaa huippu-urheilijan arjen. Jyrkin (päävalmentaja Ahola) kanssa käydyt keskustelut saivat minut vakuuttuneeksi hänen näkemyksistään ja pelifilosofiasta. Luotan, että pystymme tekemään kaudesta 2020 hyvän joukkueena ja koko seurana, Heikkilä kiteyttää.

AC Oulun urheilu- ja valmennusjohto ovat erittäin tyytyväisiä sopimuksesta.

– Aapo on monipuolinen pelaaja – hän pystyy ottamaan haltuun kaikki meidän neljä laitapelaajan roolia. Hänellä on hyvät vauhtikestävyysominaisuudet ja hän on erittäin työteliäs joukkuepelaaja. Hän tuo vaaraa vastustajalle erityisesti rakentamalla maalipaikkoja muille pelaajille. Uskon, että Aapolla parhaat vuodet pelaajana vielä edessä. Hän pystyy terveenä ollessaan ja hyvässä valmennuksessa harppaamaan lyhyessäkin ajassa valtavasti eteenpäin, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kommentoi.

Heikkilän sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa kahdeksan julkaistua pelaajasopimusta ensi kaudelle. (Pennanen, Nurmos, Mäkelä, Aallikko, Hertsi, Koskela ja Ikonen). Joukkueen rakentaminen on erittäin hyvässä vauhdissa ja lisää sopimusuutisia on lupa odottaa pian – niitä nimittäin löytyy jo toimiston pöytälaatikosta vino pino!