Uutinen Edustus

AC Oulun puolustaja Niko Kukka ja hyökkääjä Tommi Siekkinen katsovat luottavaisella mielellä kohti lauantaita, jolloin FC Viikingit saapuu vieraaksi Castrenin kentälle Ykkösen kärkikahinaan.

Lauantaina Castrenin kentällä nähdään Ykkösen alkukauden kaksi kiistatta parasta joukkuetta. Sekä AC Oulu että FC Viikingit ovat taivaltaneet yhdeksän ensimmäistä kierrosta ilman tappioita, mutta keskinäisen ottelun jälkeen toinen joukkue voi joutua muistelemaan, miltä tappion karvas kalkki maistuu.

AC Oulun luottopelaajista Radio Megan vieraina torstaina olleet Tommi Siekkinen ja Niko Kukka heittävät hetkeäkään empimättä ennakkosuosikin viitan vierasjoukkueen harteille.

– Viikingeillä on huomattavasti kovemmat paineet tähän otteluun. Heillä on kasassa kovempi porukka kuin viime kaudella liigassa ja ainoa tavoite on nousta takaisin liigaan. Me pääsemme pelaamaan melko rennosti toivottavasti runsaslukuisen kotiyleisön edessä, Siekkinen linjaa.

– Rennosti lähdetään pelaamaan. Meillä ei ole paineita nousta vielä tänä vuonna, mutta Viikkarit puolestaan on ilmoittanut nousevansa suoraan. Mutta tottakai aina lähdetään voittamaan jokaista ottelua, säestää Kukka. 

Viikingit on pelannut ennakko-odotuksien mukaisesti vahvan alkukauden, mutta oululaisten tappioton putki on yllättänyt monet.

– Pelit ovat menneet tähän mennessä erittäin positiivisesti. Kaikki eivät varmasti uskoneet, että pystyimme näin hyvin aloittamaan. Itse kuitenkin uskoimme joukkueessa, että voimme menestyä. Esimerkiksi JJK ja KPV panostivat erittäin paljon, mutta ovat ainakin vielä meidän takana, Siekkinen miettii.

Oululaishyökkääjä kokee myös itse kehittyneensä kovasti talven harjoitusten sekä alkukauden pelien aikana pienistä vastoinkäymisistä huolimatta.

– Harjoituskausi meni hyvin ja kausikin lähti mukavasti liikkeelle, kun ensimmäisissä kahdessa pelissä tuli kaksi maalia. Sitten tuli kuitenkin pelikieltoa ja angiinaa, jotka aiheuttivat vaikeuksia. Nyt on onneksi päässyt jälleen kuntoon ja maanantaina tuli maalikin, joten ei voi olla kuin positiivisella mielellä.

– Kokonaisuutenakin koen penkin alle menneen viime vuoden jälkeen kehittyneeni nyt selkeästi. Toivottavasti sama tahti jatkuu ja maalejahan sitä aina kaipaa lisää.

Onnistunut esitys Viikinkejä vastaan antaisi AC Oululle hyvän startin erittäin mielenkiintoiseen heinäkuun ottelurupeamaan, sillä lähiviikkojen aikana Castrenissa vierailevat myös ”paikallisvastustajat” PS Kemi ja TP-47 Torniosta.

Viikinkejä kovempaa tasonmittaria oululaisjoukkue ei tähän paikkaan voisi saada.

– Lähtöasetelmat ovat kyllä erittäin tasaiset. Kumpikaan joukkue ei ole hävinnyt yhtään ottelua ja maalierokin on molemmilla hyvä. Yleisöä odotan paljon paikalle, sillä voi olla, ettei parempaa ottelua ole Ouluun tällä kaudella tulossa. Uskon, että lauantaina nähdään ainakin meidän osalta iloista ja hyökkäävää peliä, viestittää AC Oulun tämän kauden jokaisessa ottelussa pelannut Niko Kukka.

– Toivottavasti katsojat tulevat kohentamaan tämän kauden yleisöennätystä, Siekkinen lisää.

Kukka.jpg
Niko Kukalla riittää haasteita puolustuspäässä Viikinkien hyökkääjiä vastaan. Kuva: Tapani Pikkarainen

Viikingit on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussaan peräti kahdeksan maalia, joiden myötä vuosaarelaisjoukkue on noussut sarjan eniten maaleja tehneeksi joukkueeksi (19 maalia). AC Oulu tosin on tehnyt vain yhden osuman vähemmän.

– Pyritään pitämään oma pää puhtaana, niin eiköhän Viikingeillä ala päässä kuumottamaan, kun ei maaleja heti tulekaan. Maalit tulevat aina jonkun virheistä, joten yksi ratkaisevaan asemaan nousevista asioista on varmasti se, ettei virheitä kärsi tehdä.

– Omaa hyökkäyspeliämme jos miettii, niin veikkaan, että siellä on hitaampia kavereita vastassa. Eiköhän sieltä laidoilta pelin aikana ohi mennä, ennakoi Siekkinen.

AC Oulun puolustus joutuu kovaan paikkaan Viikinkien väkeviä hyökkääjiä vastaan. Alakerran avainmiehiin vasemman laitapakin tontillaan kuuluva Kukka tietääkin, että tarkkana täytyy olla koko ajan.

– Sieltä tulee vastaan muun muassa Joonas Sarelius ja Justus Vajanne, jotka ovat isoja kavereita, joten paljon tulee varmasti vääntöä olemaan. Ja jos heidän paras maalitekijä Eero Peltonen pystyy pelaamaan, niin hänellä on hyvä tekniikka. Täytyy olla tarkkana, ettei hän pääse kääntymään ohi.

AC Oulun ja Viikinkien välinen ottelu alkaa Castrenissa lauantaina klo 16!

(Toimitus)