Uutinen Edustus

AC Oulun monitoimimies Juho ”Äffä” Meriläinen vieraili viime torstaina Oulunsalon Kirkonkylän koululla. Vierailun teemana oli paitsi jalkapallo, myös yrittäjyyskasvatus.

Meriläinen on paitsi jalkapallomies, myös yrittäjä. Oman toiminimensä puitteissa Äffä valmistaa käsityötuotteita aina koruista sisustusesineisiin ja huoneistoremontteihin. Myös AC Oulun mainosmateriaalit ovat Meriläisen käsialaa.

Oulunsalon Kirkonkylän koulun mediakerhon jäsenet haastattelivat Meriläistä koko koulun edessä, jonka jälkeen myös muut oppilaat saivat esittää kysymyksiä. Piinapenkissä istunut Meriläinen jakoi neljälle rohkealle kysyjälle AC Oulun ja oman yrityksensä tuotepalkintoja. Haastattelun jälkeen koulun oppilaat rohkaisivat Äffän esittämään myös lyhyen rap-esityksen, jonka jälkeen lavalle astuivat koulun oppilaat oman upean rap-laulunsa kera.

– Meidän tarkoituksena on kertoa lapsille yrittäjyyskasvatuksesta – kannustaa, innostaa ja tsempata lapsia yrittämään, kokeilemaan ja luomaan. Tunnen Juhon ja olen häneltä tilaillut koruja ja muita tuotteita, joten ajattelin kysyä häntä tulemaan. Vierailu meni todella hienosti ja lapset tykkäsivät suuresti, jos nimikirjoitusten määrä jotain kertoo, Kirkonkylän koulun opettaja Anna-Emilia Palosaari ilotsee.

Torstain vierailu ei ole missään tapauksessa ensimmäinen laatuaan – AC Oulun pelaajat ja taustahenkilöt ovat osallistuneet syksyn aikana lisäksi usean yhteistyöseuran päättäjäisiin. AC Oulu haluaa olla tukemassa alueen lapsi- ja nuorisotyötä sekä yhteiskuntavastuuta.

– Tänä syksynä urheiluvarusteita ja jalkapalloja on lähtenyt lähialueen lisäksi aina Tansaaniaan asti. Yhteishyödylliset projektit ja muiden tukeminen on tärkeä osa meidän toimintaa ja siinä haluamme ehdottomasti olla mukana, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela esittää.