Uutinen Edustus

Joel Europaeus ja AC Oulu ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen.

Viime kaudella IF Gnistanissa pelannut JoelEuropaeus siirtyy AC Oulun riveihin. Puolustaja saapuu Ouluun tutun valmentajan alaisuuteen, kun päävalmentaja Ricardo Duarte oli helsinkiläisten pääluotsina edellisellä kaudella ennen siirtymistään Laivastonsinisiin.

“Tosi hyvillä fiiliksillä tulen Ouluun. Hieno tunne saada ensimmäinen sopimus Veikkausliigaan. Se on kovan työn tulosta ja nyt odotan innolla, että pääsen jatkamaan kehittymistä Oulussa. Viime kausi oli minulta onnistunut ja sen pohjalta on hyvä jatkaa uuteen kauteen.”, kommentoi JoelEuropaeus sopimustaan seuran kanssa.

20-vuotias toppari pelasi menneellä kaudella lähes täyden kauden Ykköstä ja kävi myös parissa ottelussa nuorten SM-sarjassa sekä yhden matsin verran visiitillä Kakkosessa Nurmijärven Jalkapalloseuran nutussa.

“Henkilökohtaisena tavoitteena minulla on vakiinnuttaa paikka avauskokoonpanossa ja osoittaa, että kuulun Veikkausliigaan. Tottakai haluan myös auttaa joukkuetta saavuttamaan yhdessä asetetut tavoitteet.”, kommentoi Europaeus omia tavoitteitaan.

“Joel Europeaus pelasi viime kaudella vasta ensimmäisen kautensa topparina ja osoitti pärjäävänsä Ykkösessä hyvin. Hän on pallovarma ja hyvä katkoja. Joel on tosissaan urallaan eteenpäin pyrkivä pelaaja, joka pystyy varmasti kehittymään entisestään tutun valmentajan alaisuudessa ja näin ollen tappelemaan tosissaan peliajasta Veikkausliigassa. Hienoa saada Joel AC Oulun riveihin.”, kommentoi urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen nuoren topparin saapumista.