Uutinen Edustus

Mies ja valloittava hymy ovat täällä taas. AC Oulun harjoituskauden käynnistyttyä myös maalivahti Dennys Rodrigues palasi lomaltaan kaupunkiin

Rodrigues vietti parin kuukauden mittaisen antoisan loman kotimaassaan Brasiliassa. Lämpöä riitti niin sään puolesta kuin muutenkin.

– Loma oli kaikin puolin täydellinen. Matkustin kotiini kauden päätyttyä lokakuun lopussa ja vietin aikaa perheeni parissa. Rentouduimme ja kävimme paljon rannalla. Lämpötila oli koko ajan noin 32 asteessa, joten Oulun oloihin verrattuna sää oli hyvin erilaista, Dennys naureskelee.

Rodriguesin perhe sai loppuvuodesta vieraita myös Suomesta, sillä AC Oulun Niko Kukka oli tyttöystävänsä kanssa heidän luonaan kolmen viikon ajan.

Pelkästään lomailun merkeissä Rodrigues ei kuitenkaan aikaansa viettänyt.

– Itse asiassa vain joulukuu oli kokonaan lomaa, sillä koko marraskuun harjoittelin ensimmäisen seurani eli Avai FC:n kanssa. Siellä oli paljon maalivahtiharjoituksia, joista on varmasti minulle hyötyä ensi kaudella AC Oulun maalilla, hän selvittää.

Rodrigues palasi Ouluun viime torstaina, ja on jo ollut mukana joukkueen harjoituksissa. Viime kaudella oululaisyleisön suosikiksi noussut maalivahti odottaa jo innolla uuden kauden alkua.

– Joukkueessa tuntuu olevan loistava tunnelma ja ilmapiiri. Uudet kaverit vaikuttavat oikein hyviltä ja kaikki kunnioittavat toisiaan. Uskon, että tästä joukkueesta tulee todella kova ja saavutamme ensi kaudella tavoitteemme eli nousun Veikkausliigaan. Haluan, että tästä joukkueesta muodostuu yhtenäinen perhe, lämminhenkinen Rodrigues juttelee.

Oman oikean perheensä Dennys saa myös luokseen piakkoin.

– Vaimoni Susan ja 3-vuotias poikani Bernardo tulevat tänne takaisin tämän kuun lopussa. Se on tärkeä asia, koska tarvitsen heitä täällä.

AC Oulu puolestaan tarvitsee vuoteen 2011 saakka seuraan sitoutuneen Rodriguesin tärkeitä torjuntoja huhtikuussa starttaavalla sarjakaudella matkallaan kohti tavoitetta.

(Toimitus)