Uutinen Edustus

AC Oulun pelaajia valmistetaan tulevaan kauteen monipuolisella laadulla.

AC Oulun pelaajien jalka on noussut mukavaan tahtiin kuluvan talven Liigacupissa. Tämän toteutuminen on edellyttänyt puolestaan kokonaisvaltaisia toimenpiteitä laadukkaassa harjoitusarjessa. Tätä kaikkea kutsutaan urheilusanastossa fysiikkavalmennukseksi, jota AC Oulun osalta johtaa Olli-Pekka Leppilahti.

Leppilahti liittyi Laivastonsinisten vahvuuteen viime elokuussa, toimittuaan sitä ennen viiden kauden ajan Herculeksen ja Tervareiden fysiikkavalmennuksessa.

– Minulle avautui viime syksynä mahdollisuus ottaa AC Oulun edustusjoukkueen fysiikkavalmennuksen vastuu loppukauden ajaksi. Syksyn jälkeen jatkoin tehtävässäni ja nyt käynnissä on minun ensimmäinen kokonainen talveni Veikkausliigajoukkueen fysiikasta vastaavana, kertoo Jyväskylän yliopistossa biomekaniikan maisteriopintojaan suorittava Leppilahti.

Leppilahti vannoo ideologiassaan yhteistyön nimeen. Pelaajat ovat yksilöitä, mutta ennen kaikkea jokainen pelaaja on myös oma ainutlaatuinen ihminen. Tässä viitekehyksessä pelaajilta ei voi edellyttää konemaista arkea, vaan kokonaisuutta ohjaa vahva suunnitelmallisuus.

Kuva: Vladislava Gorokhova

– Tykkään todella paljon meidän rehellisestä ilmapiiristämme. Keskustelen paljon pelaajien ja luonnollisesti koko valmennuksen kanssa niistä harjoituksellisista toimenpiteitä, joita mielestäni on syytä toteuttaa.

Jalkapalloa seuraava Suomi on nähnyt ja kuullut AC Oulun pelaajien kertovan talviharjoittelukaudesta, jossa pelaajat ovat toteuttaneet harjoituksia sitoutuneella ja työtä pelkäämättömällä ilmeellä. Tämän allekirjoittaa myös Leppilahti.

– Töitä on tehty pirun kovaa. Se on selvä asia. Sen lisäksi olennaista on myös, että joukkue on pysynyt ehjänä. Se on kaiken lähtökohta ja tässä korostuu juurikin se yksilöllinen tulokulma. Kaikki harjoittelu ei palvele kaikkia, vaan meidän pitää pystyä toteuttamaan myös vaihtoehtoisia fysiikkaharjoitteita, painottaa Leppilahti.

– Joulukuussa eräs pelaaja sanoi minulle, että kovaa on kyllä menty. Ja näin se kuuluu ollakin. Se lämmitti mieltä.

Pelaajat eivät suinkaan ainoastaan tee ohjelmien mukaisia harjoituksia, vaan heille annetaan myös dataa tekemisistään. Tapahtuu harjoittelu sitten kuntosalilla, pyörän päällä tai jalkapalloharjoituksen olosuhteessa, jossa myös ilman palloa juokseminen kuuluu asiaan.

– Dataa on tarjolla ja esimerkiksi pelien jälkeen katsomme numeroita, jonka myötä fysiikkavalmennuksen suunnitelmallisuus saa tuekseen raakaa dataa. Vertailua tehdään esimerkiksi saman pelipaikan pelaajien välillä ja pelaajat pääsevät myös itse tekemään vertailua tekemisistään, avaa Leppilahti.

Avaa vähän vielä ns. kansankielelle datan merkitystä AC Oulun pelaajien arjessa?

– Seuraamme pelidatasta pelaajien kovatehoisten suoritusten määriä, ja jos tavoite on kehittää tätä määrää ja/tai saada pelaajat paremmin kestämään pelikuormaa, meidän pitää myös harjoituksissa saada riittävästi näitä kovatehoisia suorituksia.

– Näitä seurataan harjoituksissa tarkasti, ja sen perusteella säädetään esimerkiksi harjoitusten kestoa, ja tehdään peliosioiden jälkeen osan pelaajista kanssa extraa

– Tässä pitää haistella koko ajan, että missä mennään. Meillä on joukkue täynnä ammattilaisia, jotka haluavat tietää asioita, mutta myös valmennuksen täytyy olla asioista tietoisia. Keskusteluyhteys on tässä se avainasia ja meillä se toimii mielestäni loistavasti.

Kuva: Vladislava Gorokhova

Leppilahden kädenjälki näkyi eittämättä myös siinä, kuinka AC Oulu esiintyi Liigacupin lohkovaiheessa. Lohkovoitto ei tullut sattumalta, vaan myös pitkän pre-seasonin antaman onnistuneen valmistautumisjakson myötä.

– Näen, että tällä tekemisellä meidän pitikin olla lohkomme kovakuntoisin joukkue, ilman muuta. Olemme vetäneet pitkää talvea ja muilla joukkueilla on ehkä vähän eri tilanteet sekä vaihtuvuuttakin enemmän joukkueessa.

– Olennaisinta on se, että meidän työteliäs arkemme jatkuu, sillä kyllä muutkin joukkueet kurovat meitä kiinni, muistuttaa fysiikkavalmentaja.

Arki on arkea, mutta hyvässä yhteisössä se voi olla parhaimmillaan myös juhlaa. Leppilahden kohdalla asia on juurikin näin.

– Minulle on mieletön etuoikeus olla töissä AC Oulussa. Monilajiseura tuo tähän kaikkeen vielä lisää ulottuvuutta ja merkityksellisyyttä. Tämä on merkittävän iso asia oululaisille ja sitä on hienoa olla kehittämässä omalta osaltani, Leppilahti iloitsee.