Vasarahai Oulun Konttivuokraus Hukka Terveystalo Go On Oulu OMP Group OTC Nordic Lähitapiola Craft Tuner Oy Ville Puukka Temrex Temotek Worker Feeniks Visual UKI Arkkitehdit Kaleva

Henrik Ölander jatkaa Laivastonsinissä!

23.11.2020 10:29 Uutinen

 

AC Oulu on käyttänyt lokakuussa 23 vuotta täyttäneen Henrik Ölanderin sopimusoption. Näin ollen vasen laitapuolustaja jatkaa AC Oulussa myös kaudella 2021.



Henrik Ölander pelasi upean kauden 2020 (Kuva: Elias Mustonen)

 

HJK-kasvatti Henrik Ölander tuli viime kaudeksi Rovaniemen Palloseurasta vahvistamaan oululaisten alakertaa. Vasemman laitapakin tontilla viihtyvä Ölander aloitti viime kaudella AC Oulun jokaisen ottelun ja vain kerran hänet vaihdettiin kentältä pois ennen täyttä aikaa. 22 ottelussa Ölander sai tililleen myös neljä maalisyöttöä. Nuori laitapuolustaja oli yksi Laivastonsinisten tärkeimmistä pelaajista nousukaudella, sillä hän pystyi auttamaan joukkuetta puolustuksen lisäksi myös hyökkäyspäässä.

 

- Hän on osoittanut pystyvänsä pelaamaan viikosta toiseen hyvällä tasolla. Sekä tuomaan oikeanlaista jatkuvuutta joukkueen rakentamiseen. Uskon, että myös Henrikillä on kovat näyttöhalut ensi kaudella ja hän pystyy nostamaan tasoa entisestään, kommentoi AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola

 

- Hienoa päästä jatkamaan Oulussa ja odotan innolla, että päästään aloittamaan Veikkausliiga-kauteen valmistautuminen joukkueen kanssa. Oli mahtavaa olla mukana viime kaudella ja pikkuhiljaa sitä ymmärtää nousun vaikutuksen koko seuralle ja myös kaikille oululaisille. Ensi kauteen lähdetään samalla hengellä kuin viime kaudella eli yhteisen tekemisen, rohkeuden ja taistelevan asenteen kautta. Henkilökohtaisesti liigapaikan ansaitseminen nousun kautta oli ainutlaatuinen kokemus ja tavoitteina on kehittää omaa pelaamista kokonaisvaltaisesti sekä auttaa joukkuetta vakiinnuttamaan sarjapaikka Veikkausliigassa, jatkosopimusteen kommentoi Henrik Ölander. 

 

AC Oulun sopimustilanne tällä hetkellä (vain julkistetut sopimukset):

 

Juhani Pennanen
Aapo Heikkilä
Henrik Ölander
Joona Lohela
Nestori Kekonen
Otso Liimatta
Miika Koskela
Lasse Ikonen
Jere Kallinen


Veikkaus
© 2021 AC Oulu.
Veikkausliiga