Uutinen Edustus

AC Kajaania vastaan suunniteltu harjoitusottelu peruttiin kajaanilaisten Suomen Cup -kiireiden vuoksi.

AC Oulu järjestää ”pihapelit” omalla pelivuorollaan Arina Areenalla Heinäpäässä. Pelaamaan, harjoittelemaan ja pitämään hauskaa saavat tulla kaikki alle 18-vuotiaat. Paikalla opastamassa ja ohjaamassa on AC Oulun edustusjoukkueen pelaajia.

– Kun harjoitusottelu peruttiin, halusimme antaa vuoron tasapuolisesti kaikkien käyttöön. Kannustamme lapsia ja nuoria omatoimiseen harjoitteluun ja nyt siihen on oiva mahdollisuus. ”Pihapelivuorolla” voi pelata pienpelejä tai harjoitella vaikkapa potkutekniikkaa edustusjoukkueen pelaajien opastuksella, kertoo AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen.

AC Oulun järjestämät pihapelit pelataan lauantaina 19.3. klo 14-16. Mukaan iloisen mielen lisäksi oma pallo!