Uutinen Edustus

AC Oulun hyökkääjä Henri Hanhela edusti Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta tällä viikolla Israelin Tel Avivissa, jossa Pikkuhuuhkajat osallistuivat neljän maan talviturnaukseen.

Kimmo Lipposen valmentama Suomen joukkue kohtasi Israelin turnauksessa Romanian, Israelin sekä Saksan. Tuloksellisesti reissu ei ollut Suomelta aivan nappiin onnistunut, sillä tilille tuli kolme tappiota. 

Maanantaina pelatussa avausottelussa Suomi kärsi 0-2-tappion Romanialle. Tässä ottelussa AC Oulun Henri Hanhela ei vielä kentälle päässyt, vaan istui vaihtopenkillä.

Toisessa ottelussa Suomi joutui taipumaan  isäntämaa Israelille, joka oli parempi niin ikään maalein 0-2. Pohjois-Suomen Vuoden poikapelaajaksi valittu Hanhela pelasi Israelia vastaan täyden ottelun ja pääsi pari kertaa myös hyvään maalintekotilanteeseen. Avausjaksolla Hanhela pääsi puskemaan hyvästä paikasta, mutta pusku suuntautui ohi maalin. Toisella jaksolla erotuomarin antamalla lisäajalla Hanhela pommitti puolestaan komean laukauksen, joka pysähtyi kuitenkin epäonnekkaasti maalikehikoihin.

Valmentaja Lipposen mukaan Suomi pelasi etenkin toisella jaksolla hyvää peliä, mutta vain maalit jäivät puuttumaan useista hyvistä paikoista huolimatta.

Viimeisessä ottelussa Suomi kohtasi torstaina Saksan, joka lukeutuu tässäkin ikäluokassa huippumaiden joukkoon. Saksaa vastaan Suomikin pääsi maalien makuun, mutta hävisi pelin kuitenkin lukemin 2-5. Suomen maaleista vastasivat avausjaksolla HJK:n Johannes Westö (1-0) ja toisella jaksolla TPS:n Roope Riski (2-3). Henri Hanhela aloitti Saksa-ottelun vaihdossa, mutta tuli Riskin tilalle hyökkäykseen 73. minuutilla.

Suomen sijoitus Israelin talviturnauksessa oli lopulta neljäs. Vaikka kaikki ottelut päättyivät Suomen tappioon, niin turnauksen anti oli valmentajan mukaan hyvä.

– Pääsimme mittaamaan jälleen tasoamme huippumaita vastaan. Taustat huomioon ottaen pystyimme esittämään läpi turnauksen hyvää pallollista pelaamista. Varsinkin Saksaa vastaan, joka oli ylivoimaisesti paras joukkue, pelaaminen oli hyvää. Saimme myös mahdollisuuden katsastaa uusia pelaajia, jotka onnistuivat myös maajoukkuetasolla kelvollisesti, summasi Lipponen turnauksen antia Palloliiton sivuilla.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkueen seuraava tapahtuma on helmikuussa, jolloin joukkue pelaa kaksoismaaottelun vieraskentällä Turkkia vastaan.

Hanhela nähdään seuraavan kerran tositoimissa Heinäpään Arina Areenalla lauantaitaina, kun Oulu Akatemia kohtaa Talenttiakatemioiden SM-sarjan ottelussa VIFK Akatemian.

(Toimitus)