Uutinen Edustus

AC Oulun ja Turun Palloseuran väliseen Suomen Cupin otteluun myydään ennakkolippuja nyt myös Oulun keskustassa sijaitsevassa Urheilukauppa.eu:ssa. Helmikuussa avattu myymälä sijaitsee osoitteessa Pakkahuoneenkatu 9.

TPS-ottelun ennakkomyynti alkoi viime viikolla. Nyt jokaisella katsojalla on mahdollisuus ostaa lippu huipputärkeään otteluun AC Oulun toimiston lisäksi myös Oulun ydinkeskustassa sijaitsevasta Urheilukauppa.eu:n myymälästä.

– Lippuja on myyty jo oikein kivasti. Toivottavasti mahdollisimman moni ostaa lippunsa ennakkoon, sillä meillä riittää varmasti haasteita saada ihmiset sisälle lyhyessä ajassa – ennakkolipulla sisään pääsee eri ovesta ja erittäin jouhevasti. Lippuja saa nyt siis Urheilukauppa.eu:n myymälästä aivan Oulun ydinkeskustasta. He ovat auki aina kello 18:00 saakka, joten lipun ostaminen onnistuu pitkin päivää. Myymme lippuja toki myös toimistolla ja siellä vierailun lomassa on oiva mahdollisuus ostaa kausikortti ja saada lippunsa halvemmalla, AC Oulun ottelutapahtumista vastaava Juho ”Äffä” Meriläinen kertoo.

AC Oulu – TPS
Keskiviikkona 19.3. klo 18:00
Heinäpään palloiluhalli

Liput ennakkoon:
  • 12 euroa (Aikuiset)
  • 8 euroa (Kausikorttilaiset, erityisryhmät ja lapset alle 7-16-vuotiaat)

Ennakkolipulla sisäänpääsy hallin meren puoleisesta päädystä
Ennakkolippuja myy AC Oulun toimisto, Raatintie 7D sekä Urheilukauppa.eu, Pakkahuoneenkatu 9.

Toimisto avoinna viikolla 11:
arkisin klo 10-14, muina aikoina sopimuksen mukaan

Urheilukauppa.eu avoinna:
arkisin klo 10-18

Lisätietoja Juho Meriläinen: 0505011030

Liput ovelta:
  • 15 euroa (Aikuiset)
  • 10 euroa (Kausikorttilaiset, erityisryhmät ja lapset 7-16-vuotiaat)
  • Sotaveteraanit, lapset alle 7-vuotiaat veloituksetta