Uutinen Edustus

AC Oulu on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen englantilaisen Ashley Coffeyn kanssa. 29-vuotiaan keskushyökkääjän sopimus sisältää myös option kaudesta 2024.

Coffey siirtyy AC Ouluun länsinaapuri Ruotsista, jossa hän on pelannut edelliset kaksi kautta Superettanissa AFC Eskilstunan joukkueessa tehden 47 ottelussa 18 maalia. Kaudella 2020 Coffey paukutteli Ruotsin Division 1:ssä peräti 29 maalia yhtä monessa ottelussa.

Coffey on isokokoinen ja vahva target-tyyppinen pelaaja, joka pystyy vastaanottamaan monenlaisia syöttöjä ja sitä kautta linkittämään peliä. Hän tuo uhkaa ja oveluutta keskityspalloissa ja omaa kyvyn viimeistellä monipuolisesti. Ashley on kova tekemään töitä ja antaa aina kaikkensa joukkueen eteen – hänellä on kovasti nälkää ja näyttöhaluja, joten olen todella tyytyväinen, että saimme miehen Ouluun.

Markus Heikkinen

Coffey itse siirtyy itärajan yli intoa uhkuen, vaikka vaihtoehtoja oli tarjolla myös muualta.

Olen todella innoissani siirrosta AC Ouluun, joka tapahtui lopulta todella nopealla aikataululla. Odotan kovasti haastetta uudessa sarjassa ja uudessa maassa. Minulla oli tarjouksia muualta Euroopasta ja myös Ruotsista, mutta yksinkertaisesti tämä tilaisuus AC Oulun kanssa tuntui oikealta.

Ashley Coffey

191-senttisen hyökkääjän tavoitteet tulevalle kaudelle ovat selvät.

Haluan tietysti auttaa joukkuetta ja seuraa kaikilla tavoin menestymään. Olen tehnyt viime vuosina maaleja hyvää tahtia ja tottakai haluan jatkaa näin myös jatkossa, mutta pelaamiseni on paljon muutakin. Viime päivät ovat olleet melkoista hässäkkää, mutta odotan aidosti pääseväni Ouluun ja joukkueen mukaan näyttääkseni mihin pystyn. Olen kiitollinen seuralle, Markukselle ja Ricardolle tästä mahdollisuudesta ja toivottavasti pystyn antamaan takaisin kentällä.

Ashley Coffey