Uutinen Edustus

Viime vuonna aloitettu kausivideoperinne saa jatkoa myös tänä vuonna. Uudessa tunnelmallisessa videossa tutustutaan AC Oulun elämään pukuhuoneessa ennen ottelua.

Vuoden 2012 kausivideo keräsi Youtubessa yli 5 500 katsojakertaa. Raatin hienon tulostaulun myötä videon tunnelmasta päästään nauttimaan kaikissa AC Oulun kauden 2013 kotiotteluissa.

– Video lähdettiin toteuttamaan uudelleen positiivisen palautteen ansiosta. Tästä on tarkoitus tehdä perinne, joka säilyy, kehittyy ja tuottaa iloa katsojille. Suuri kiitos kuuluu yhteistyökumppani Osuuskauppa Arinalle, kuvaajalle ja editoijalle Olli Luoma-aholle sekä Tatu Aarnivalalle, joka loi videoon hienon musiikin, idean isä Juho ”Äffä” Meriläinen kertoo.

AC Oulu aloittaa kotiottelukautensa helatorstaina 9.5. Vastaan Raatissa klo 17:00 alkavassa ottelussa asettuu FC KooTeePee Kotkasta.

Tervetuloa seuraamaan ottelua ja videota paikan päältä!

ACOTV

Yhteistyössä