Jani Kotikangas johtaa Laivastonsinistä monilajiseuraa yhteisöllisellä otteella.
Aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan AC Oulun nykyisestä toimitusjohtaja Jani Kotikankaasta piti tulla ”vain” jalkapalloseura AC Oulun toimitusjohtaja.
Viime kesänä pestissään aloittaneesta Kotikankaasta on kasvanut kuitenkin kuukausien edetessä monilajiseuran toimitusjohtaja, joka luotsaa myös lento-ja koripallon organisaatiota muutoksessa, joka hakee vertaistaan suomalaisessa urheiluliiketoiminnassa.
AC Oulun ympärillä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon asioita, ettei sitä voi olla huomaamatta. Tarkemmin sanottuna seuran ympärillä tapahtuu kehitystä.
– Kehitystä nimenomaan. Seuran suunta on ottanut viimeisen puolen vuoden aikana upeita ja myös ennennäkemättömiä askelia urheiluliiketoiminnan näkökulmasta, joten asioiden kehittäminen on meillä korkealla prioriteettilistalla, pohtii Kotikangas.
Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi synergiaetujen rakentamista jalka-, kori-, sekä lentopallon edustusjoukkueiden taustatoimintoihin.
– Aivan alkutilanteessa on pitänyt hahmottaa, että millaisilla organisaatiotoiminnoilla voimme lähteä toimimaan monilajiseurana, jossa on mahdollista onnistua urheilullisesti, kaupallisesti sekä tietenkin yhteisöllisesti. Tämä on vaatinut muun muassa rekrytointeja, jotka ovat onnistuneetkin erinomaisesti, Kotikangas kiittelee vahvistunutta taustaorganisaatiota.
Tällä hetkellä katseet kohdistuvat AC Oulun osalta Veikkausliigaan, jossa Laivastonsiniset ovat alkaneet napsia sarjataulukkoon pisteitä positiivisen kierteen ympäröimänä. Kesän jälkeen katseet kohdistuvat myös lentopalloon ja koripalloparketille.
– Tässä on tunteikkaita päiviä tulossa takuuvarmasti, kun kaikkien lajien kilpailutoiminta käynnistyy ja näemme kokonaisuuden arjessa omin silmin. Jokainen pelipäivä on meille juhlapäivä lajista riippumatta.
– Meillä on itsellämme kovat odotukset siitä kaikesta, mitä voimme ja haluamme saada aikaan oululaisessa urheilu- ja elämystarjonnassa. Sen eteen teemme töitä erittäin määrätietoisesti, painottaa Kotikangas.
Oletko itse ehtinyt pysähtyä miettimään, kuinka ainutlaatuista kokonaisuutta pääset johtamaan? Suomessa ei tällä tasolla taida vastaavaa mallia olla?
– En tiedä pysähtymisestä, mutta tiedostan kyllä, että tässä on aika etuoikeutettu olo. Välillä sitä on miettinyt, että tapahtuuko tällaista oikeasti Suomessa ja Oulussa, mutta kyllä tämä totta on. Kokonaisuuden ainutlaatuisuus on samalla kuitenkin äärimmäisen motivoivaa, Kotikangas alleviivaa.
Millaista palautetta olet toimitusjohtajana saanut AC Oulun dynamiikan vahvistumiseen ja monilajiseuratoimintaan liittyen?
– Pelkästään positiivista palautetta. Meitä kohtaan on osoitettu hirveän paljon iloa sekä mielenkiintoa ja se lämmittää koko organisaation mieltä. Tämä kertoo mielestäni meidän onnistumisessamme ihmisten sekä myös yritysten tavoittamisessa.
– Kun kehitystyötä pohditaan taas puhtaasti kaupallisesta näkökulmasta, niin monilajiseurana pystymme tarjoamaan kumppaneillemme aivan erilaisia ulottuvuuksia sekä synergiaetuja vaikkapa näkyvyyden suhteen kuin mihin on totuttu. Tästäkin olemme saaneet kiitosta, sillä kokonaisuus on niin ainutlaatuinen.
Suomalaisessa urheiluliiketoiminnassa yhteisöllisyys on ollut jo vuosikausia tärkeässä roolissa seuran merkityksellisyyden kasvattamisessa omalla paikallisalueellaan.
Kotikangas allekirjoittaa tämän, mutta uskoo sanojen lisäksi ennen kaikkea tekoihin.
– Tässä sen yhteisöllisyyden on vasta päässyt omin silmin näkemään. Kun olemme päässeet esimerkiksi mukaan ilahduttamaan kaikkien lajien voimalla palvelutalon senioreita, niin eihän sitä jaettua iloa pysty edes sanoiksi pukemaan. Siinä me olemme ytimessä sen suhteen, että millainen liikuttaja sekä erilaisten ihmisten yhteen saattaja AC Oulu voi olla – ja tulee olemaan, katsoo Kotikangas laivastonsiniseen tulevaisuuteen.