Uutinen Edustus

Viime perjantaina Turussa FC Interiä vastaan pelatussa ottelussa sattunut harmittoman oloinen törmäys osoittautui vakavammaksi kuin aluksi luultiin. AC Oulun ykkösmaalivahti William Eskelinen on sivussa lajiharjoittelusta vähintään kaksi kuukautta, ja koko poissaoloajasta odotetaan vielä pidempää.

AC Oulun ja FC Interin välisessä ottelussa viime perjantaina Turussa maalivahti William Eskelinen törmäsi toisen jakson alkupuolella yhteen oman pelaajansa kanssa. Tilanne näytti ensi silmäyksellä vaarattomalta, mutta Eskelinen jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että loukkaantuminen on sen verran vakava, että hän joutuu olemaan pelkästään lajiharjoittelusta poissa vähintään kaksi kuukautta.

Loukkaantumisen myötä Eskelisen kausi on käytännössä ohi. AC Oulu on vamman laadun selviämisestä lähtien etsinyt aktiivisesti korvaavaa maalivahtia joukkueen tolppien väliin loppukaudeksi.