Uutinen Edustus

AC Oulun kotiotteluita voi tulevaisuudessa seurata myös internetin välityksellä. Palvelu on käytössä jo huomenna alkavassa kotiavauksessa FC KooTeePee:tä vastaan.

AC Oulun ottelut on kuvattu jo usean vuoden ajan omaan käyttöön ja koosteeksi Youtubeen. Talven aikana suoritetussa yleisökyselyssä myös livelähetykset koettiin tarpeellisiksi. Lähinnä etäkannattajille ja vierasjoukkueen kannattajille suunnattu palvelu maksaa kahdeksan euroa ja on käytössä toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.

– Meillä on aktiivisia faneja ympäri Suomea ja maailmaa, joiden ansiosta tämä homma lähti liikkeelle. Haluamme palvella heitä ja mahdollistaa AC Oulun otteluiden seuraamisen missä tahansa. Uskoisin myös, että vierasjoukkueen fanit tulevat palvelua käyttämään, AC Oulun Juho Meriläinen kertoo.

Ottelut kuvataan yhdellä kameralla, jonka kautta kuva välitetään asiakkaalle.

– Palvelun tarkoituksena ei ole karistaa ihmisiä katsomosta – kaikki tietävät, että ottelut ovat parhaita paikan päällä. Elämme kuitenkin aikaa, jossa täytyy yrittää keksiä uusia vinkeitä tekemiseen. Sadepäivänä tai sairastellessa joku voi katsoa pelin kotoa, kun ennen se jäi kokonaan seuraamatta, Meriläinen pohtii.

Lähetykset toteutaan yhteistyössä kotimaisen Livestream.fi-sivuston kanssa. Maksuliikenteestä vastaan niin ikään kotimainen Suomen Verkkomaksut Oyj.

Teknistä tietoa: 1280 x 720 px (1/4 osa full hd), 1,2 Mbps, h.264. Ottelun seuraaminen vaatii vähintään 2 mb:n nettiyhteyden.

Ottelut näet tästä linkistä>>