Uutinen Edustus

AC Oulu ja Marin Glavas, 25, ovat allekirjoittaneet kauden 2017 mittaisen pelaajasopimuksen. Sopimukseen sisältyy yhden kuukauden koeaika.

Kroatian Imotskissa vuonna 1992 syntynyt Marin Glavas siirtyy Laivastonsinisten riveihin. Kuukauden koeajalla aluksi oleva kroaatti saapui Suomeen ja Ouluun keskiviikkona. 

AC Oulun keskikentälle 10-paikalle kaavailtu Glavas on pelannut viimeksi Slovenian pääsarjassa NK Celjen riveissä. 2016 vuoden puolella mies kävi myös pyörähtämässä Armeniassa Ararat Yerevanin joukkueessa. Hänen seurahistoriastaan löytyy myös slovakialaisjoukkue Zlate Moravce sekä kotimaan Kroatian seura NK Osijek.

– Meillä on Marinista kovat odotukset. Olemme skoutanneet tähän pelipaikalle pitkään pelaajaa, ja nyt uskon oikean pelaajan löytyneen. Hän on kumminkin pelannut suhteellisen kovissa eurooppalaisissa jalkapallosarjoissa. Iänkään puolesta kyseessä ei ole enää poikanen, joten hänellä on jo hyvää kokemusta, kertoo AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen

Glavas saattaa pelikunnosta riippuen pelata Laivastonsinisten riveissä jo tulevana lauantaina Kuopion Palloseuraa vastaan. 

– Suurin kysymysmerkki on hänen tämän hetkinen pelikunto, mutta se asiaa selviää hyvin nopeasti. Kunnossa ollessaan Marin pystyy tuomaan meille juonikkuutta vastustajan keskikentän ja puolustuksen väliin. Hän tulee nyt periaatteessa korvaamaan Tulion jättämää aukkoa, mutta silti kyseessä aivan erityyppinen pelaaja, päättää Heikkinen.