Uutinen Edustus

Kaikki tietävät, että AC Oulun kausi oli urheilullisesti totaalinen pettymys. Hallituksena kannamme asiassa oman vastuumme: hallitus on yhtiökokouksen valitsemana seuran korkein päättävä elin.

Kauden 2018 jälkeen teimme rohkean valinnan, kun julkaisimme seuran ainoaksi tavoitteeksi sarjanousun. Jotta tavoite olisi realistisempi, päätimme nostaa henkilöstöbudjettia mielestämme riittävästi eli noin 50 000 eurolla. Mika Lähderinne jatkoi päävalmentajana, koska hän oli kauden 2018 aikana osoittanut pystyvänsä toimimaan tehtävässä ja kääntänyt vaikean alkukauden hyväksi loppukaudeksi. Koimme, että hän sai kauden 2018 aikana opetella uusia asioita ja kerryttää kokemuksia muun muassa esiintymisestä medialle. Lähderinteen ympärille kasattiin valmennustiimi, johon kuuluivat Marko Kurikka ja Jani Luukkonen, sekä muita taustahenkilöitä, kuten joukkueenjohtaja Pasi Moilanen ja huoltaja Pekka Juntunen. Ulkopuolista apua oli saatavilla myös fysiikkavalmennuksessa ja henkisessä valmennuksessa.

Joukkueen rakensivat Lähderinne ja urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen. Käytännössä rakentaminen tarkoittaa AC Oulussa sitä, että päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja kartoittavat pelaajia niille pelipaikoille, joille katsovat heitä tarvittavan. Tässä reunaehtoja seuran puolelta asettaa valittu strategia – emme ole viime vuosina esimerkiksi hankkineet ulkomaalaisia pelaajia, joilta ei löydy aikaisempaa kokemusta Suomesta. Prosessin aikana päävalmentaja ja urheilutoimenjohtaja katsovat videoita, kyselevät pelaajista omilta kontakteiltaan ja niin edelleen. Kun sopivia pelaajia löytyy, edessä ovat vielä pitkät neuvottelut sopimusehdoista. Usein tässä vaiheessa neuvottelut kariutuvat ja täytyy etsiä uusia pelaajia. Olemme pyrkineet löytämään Oulusta sellaisia vetovoimatekijöitä, jotka helpottavat sopimusneuvotteluita. Esimerkiksi opiskelu Oulussa on selvästi iso vetovoimatekijä.

Lopulta valitulle pelaajalle tehdään sopimus. Lähtökohta on, että sekä päävalmentaja että urheilutoimenjohtaja antavat yhdessä hyväksynnän pelaajan hankkimiselle. Ihmiset eivät toki aina ole samaa mieltä asioista, mikä joskus monimutkaistaa valintaa.

Talvikausi näytti hyvältä. Joukkue treenasi hyvin, ja esitykset ja tulokset peleistä olivat rohkaisevia. Varsinainen kausi alkoi mallikkaasti, ja neljän pelin jälkeen saldona oli 10 pistettä ja jaettu kärkipaikka Hakan ja TPS:n kanssa. Sitten alkoivat vaikeudet. Peli oli periaatteessa hyvää, mutta maalinteko tuotti ongelmia. Kärki alkoi peli peliltä karata, koska edellä olevat kaksi joukkuetta napsivat voittoja voiton perään.

Koska tavoite oli asetettu korkealle, myös odotukset ja vaatimukset joukkuetta ja valmennusta kohtaan olivat kovat – myös meidän kohdallamme. Juhannuksen alla katsoimme tilannetta siinä valossa, että ”jotakin on nyt tehtävä”. Päädyimme lopulta kahden ottelun välimallin jälkeen ratkaisuun, jossa Lähderinne erotettiin ja Rauno Ojanen otti vetovastuun. Ratkaisussa painoivat hallituksen mielipide, yleinen mielipide sekä taloudelliset reunaehdot.

Näin jälkikäteen katsottuna ratkaisulla ei saatu aikaan toivottua tulosta. Emme lähteneet hakemaan sarjassa sijoituksia 3 tai 4, vaan riskit tiedostaen löimme kaiken peliin. Jälkikäteen voidaan myös spekuloida, olisiko Hakaa tai TPS:aa pysäyttänyt mikään. Toisaalta, jos AC olisi tehnyt pari maalia oikeaan paikkaan, tilanne olisi voinut olla hyvinkin erilainen Lähderinteen, Ojasen ja sarjataulukon suhteen. Mutta kun ei ole, jossittelut sikseen. Pelaajia lähti kauden aikana, mutta toisaalta loppukaudella etenkin nuorten ja oululaisten pelaajien otteet paranivat. Se valaisi mukavasti muuten synkkää kautta ja loi uskoa tulevaisuuteen.

Taloudellisesti ajateltuna kausi on ollut kaksijakoinen. Toisaalta kumppani- ja kausikorttimyynti meni talven ja kevään aikana todella hyvin ja yhtiön liikevaihto tuleekin kasvamaan. Uutena miehenä myyntipuolella hyvää tulosta teki Jari Turunen. Toisaalta taas kulut olivat aikaisempaa suuremmat ja tapahtumatuotot jäävät heikon urheilullisen menestyksen vuoksi arvioitua pienemmiksi. Tilikausi tulee olemaan tappiollinen, mutta summa tarkentuu myöhemmin. Hallituksen toimenpiteillä kaudesta selvitään kuivin jaloin, mutta helppo nakki urheiluseuran talous ei kovin monella Suomessa ole.

Tuleva päävalmentaja Jyrki Ahola sanoo: ”Seura ei ole projekti, vaan prosessi.” AC Oulun prosessi jatkuu, ja pyrimme olemaan jatkossa aina vain parempia ja kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti. Urheiluun kuuluvat onnistumiset ja epäonnistumiset. Homma ratkaistaan kentällä, jossa kaikki haluavat olla voittajia. AC Oulu, kuten moni muu seura, painii vaikeassa tilanteessa, jossa toisaalta odotetaan menestystä, toisaalta nuorten esiinmarssia, toisaalta taloudellista jatkuvuutta ja niin edelleen. Monelle Veikkausliigapaikka on se juttu, monelle taas seura ja sen toiminta ylipäätänsä. Kritiikkiä ja kannustusta tulee molempia, kuten asiaan kuuluu.

Kiitämme kaikkia valmentajia, pelaajia, taustatiimiä, kannattajia, katsojia, vastustajia, talkoolaisia, yhteistyökumppaneita, osakkeenomistajia ja seuratyöntekijöitä. Me yhdessä olemme AC Oulu.

Entistä positiivisemmin eteenpäin!

Oulussa 23.10.2019

AC Oulu Oy:n hallitus

Ville Puukka
Tomi Kaismo
Paavo Karjalainen
Timo Kalermo
Seppo Klemettilä
Kalle Pyrhönen
Ilkka Matila
Marko Hiltunen
Sami Leikas