Uutinen Edustus

OLS:n miesten edustusjoukkueen nousu Kolmosesta Kakkoseen varmistui keskiviikon ottelussa OTP:ta vastaan. Rutiinivoitto 2-0 Anselmi Nurmelan ja Kainun Pekan maailmanluokan osumilla sinetöi nousun.

OLS on kerännyt 20 ottelusta saldon 18 voittoa ja kaksi tasapeliä maalieron ollessa reilusti plussan puolella 92 tehdyllä ja 14 päästetyllä osumalla. OLS:n miesten edustusjoukkue laitettiin täksi kaudeksi pystyyn muutaman vuoden tauon jälkeen. Syy oli varsin yksinkertainen – pelaajakehitykseen satsaavan seuran lahjakkaiden junioreiden kehitysputkesta, A- ja B-nuorten SM-sarjasta Kakkosen kautta miesten Ykköseen tai Veikkausliigaan, on puuttunut keskeinen palanen. Nyt tuo putki on täydentynyt Kakkosen paikan myötä.

Seuran valmennuspäällikkö Antti Pehkonen pitää menestyksen kulmakivenä pelaajarekrytointia ja laadukasta pelaajakehitystoimintaa:

– Saatiin hyvin houkuteltua muutama kokenut pelaaja pelaamaan sarjapaikkaa junnuille. Täytyy nostaa kavereille hattua, koska monella oli mahdollisuuksia pelata myös sarjatasoa tai kahta ylempänäkin. Intohimo oululaisen jalkapallon kehittämiseksi, seuramme toimintatapa ja peliajatus ovat olleet tekijöitä, joiden vuoksi kokeneet pelaajat valitsivat tällä kaudella juuri meidät. Moni kokenut pelaaja on lisäksi seuran oma kasvatti. Seuran edellinen B-nuorten SM-kulta tuli vuonna 1998 ja esimerkiksi tuosta joukkueesta tällä kaudella mukana oli neljä pelaajaa. Lisäksi kokeneet pelaajat huomasivat nopeasti, että meidän nuoret ovat oikeasti hyvällä tiellä ja osaavat pelitapamme perusteet. Oma osansa menestyksessä oli myös AC Oululla. Farmisopimuksesta hyötyivät molemmat seurat, Pehkonen kertoo.

Seuran edustusjoukkueen ja A-nuorten valmentaja Jyrki Kylmälä tiivistää kauden seuraavasti:

– Joukkueessa on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta ja se saatiin toimimaan yhteisen tavoitteen eteen, ”Y” totetaa.

Ensikaudella tilanne on varsin Ihanteellinen pitkäjänteistä pelaajakehitystä ajatellen. Parhaat A- ja B-ikäiset pääsevät pelaamaan ja harjoittelemaan laadukkaassa miesten joukkueessa. Pelaajille pystytään tarjoamaan eritasoisia otteluja kunkin kehittymisen mukaan.

– Tilanne sarjapaikkojen suhteen on vihdoinkin sellainen, että järkevä pelaajakehitystoiminta ilman ylimääräistä säätämistä on mahdollista. Seuraavaksi meidän täytyy panostaa olosuhteisiin kaikki mahdollinen sekä tiivistää yhteistyötä koulumaailman kanssa. Ala-asteikäiset liikuntaluokkalaiset ovat jo seuramme sateenvarjon alla, mutta yläaste- ja urheilulukioyhteistyötä pitää pystyä kehittämään entisestään, OLS:n valmennuspäällikkö Pehkonen visioi.

Miesten Kakkosessa ei kuitenkaan säilytä pelkillä juniori-ikäisillä pelaajilla.

– Meillä on hyvä tilanne tällä hetkellä, koska joukkueessamme on kokeneita, urheilullisia ja kovissa otteluissa meritoituneita pelaajia jo entisestään. Näiden pelaajien kanssa varmasti keskustellaan Kakkosessa pelaamisesta. Tosiasia on kuitenkin se, että Kakkosessa pelaaminen vaatii paljon enemmän kuin Kolmosessa. Pelaajat kuitenkin tietävät sen, että seuramme hoitaa sen minkä lupaa, joten keskustelut käydään varmasti hyvässä hengessä ja uskon, että saamme varsin kilpailukykyisen ryhmän kasaan myös ensikaudeksi, Pehkonen päättää.

Miesten edustusjoukkueella on jäljellä vielä kaksi ottelua Kolmosessa. Lauantaina 21.9. Raatin tekonurmella klo 15 vastaan asettuu Rovaniemen FC Santa Claus ja kausi päättyy Kajaanissa Spartakia vastaan 28.9.

AC Oulun joukkueesta usea pelaaja on käynyt kauden aikana pelaamassa otteluita sinikeltaisissa väreissä. AC Oulu onnittelee Oulun Luistinseuraa hienosta saavutuksesta ja kutsuu kaikki OLS:n junioripelaajat kauden viimeiseen kotiotteluunsa, joka pelataan sunnuntaina 29.9. Tampereen Ilvestä vastaan. Samaisessa ottelussa sankarijoukkue esittäytyy oululaisyleisölle.