Uutinen Edustus

Keskikenttäpelaaja Henry Mäkäräinen on allekirjoittanut AC Oulun kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen. Lisäksi uusina pelaajina vuoden sopimuksen ovat solmineet oululaisjuniorit Aleksi Nauska ja Samuli Leppälä.

Henry Mäkäräinen aloittaa AC Oulun paidassa jo neljännen kauden. 21-vuotias keskikenttäpelaaja on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt esiintyä kentällä jo 38 Ykkösen ottelussa. Kaudella 2015 Mäkäräinen pelasi Ykkösessä 11 ottelua ja onnistui kertaalleen maalinteossa, kun AC Oulu haki pisteet Tammisaaresta Ekenäs IF:n vieraana maalein 0-2. Mäkäräisen kauteen kuului myös lyhyt lainavisiitti Kakkosessa pelaavaan AC Kajaanin, jossa ”Hene” sai vastutuuta neljässä ottelussa. Tulevalla kaudella Mäkäräisen odotetaan ottavan yhä isomman roolin AC Oulun keskikentällä.

– Hene on mennyt vuosittain tasaisesti eteenpäin ja kuluvalla kaudella kehityksen odotetaan jatkuvan. Hänellä on erittäin hyvä pelikäsitys ja rauhallisuus pallon kanssa on ihaltavaa. Ripaus dynaamisuutta ja hän tulee olemaan iso osa meidän keskikenttäpeliä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kommentoi.

Aleksi Nauska (s. 1998) ja Samuli Leppälä (s. 1999) ovat lupaavia oululaisia junioreita, jotka taistelevat maajoukkuepaikoista omissa ikäluokissaan.

Nauska on pelannut aikaisemmin Oulunsalon Pallossa ja OLS:n junioreissa lähinnä hyökkäävissä rooleissa. Hyvän pallokosketuksen ja vasemman jalan omaava Nauska pystyy monipuolisuutensa vuoksi myös pelaamaan puolustuksessa. Samuli Leppälä on Nauskan tapaan OLS:in kasvatteja ja koulutukseltaan toppari. AC Oulun harjoituksissa päävalmentaja Rauno Ojanen on pannut merkille vahvuuksina fyysisyyden ja nopeuden.

– Aleksi ja Samuli ovat erittäin halukkaita oppimaan uutta ja kovia poikia harjoittelemaan, kehitystä tulee tapahtumaan kauden aikana isoin askelein. Samuli on edelleen maajoukkueessa mukana ja Aleksikin kuuluu maajoukkueryhmän haastajiin. Molempien tulevaisuus AC Oulussa voisi olla puolustuspään rooleissa, päävalmentaja Ojanen kaavailee.