Uutinen Edustus

AC Oulu Oy on nimennyt seurajohtajana toimineen Juho Meriläisen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.

Suurimmat syyt tittelin muutokselle ovat juridiset, sillä toimitusjohtajana Meriläisellä on paremmat edellytykset yhtiön johtamiseen. Lisäksi toimitusjohtajan titteli on suurelle yleisölle tutumpi nimitys yhtiön korkeimmasta operatiivisesta johdosta. Käytännössä Meriläisen työnkuva säilyy lähes identtisenä.

Lempinimeä ”Äffä” totteleva Meriläinen on edustanut seuraa ensin pelaajana kaudesta 2005 aina kauteen 2013 saakka. Ensimmäiset kosketukset seuran toimistolle tulivat kaudella 2011. Vuonna 2014 seurajohtajaksi nimitetty Meriläinen on työskennellyt seurassa Kimmo Piispasen, Petteri Haapalan, Mika Nurmelan ja Paulus Pikkaraisen aikana. Viime vuodet Äffä on vastannut yksin seuran operatiivisesta johdosta, apunaan toki laaja joukkue vapaaehtoisia.

– Juho on jalkapallojohtamisen rautainen ammattilainen, jolla on laaja näkemys koko seuratoiminnan kentästä. Hän on innovatiivinen toiminnan kehittäjä, jonka ideat ovat poikkeuksetta toteuttamiskelpoisia ja tarkkaan harkittuja. Olisi vaikea kuvitella kenenkään suoriutuvan hänen tehtävistään ilman pitkää perehdytystä, AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Puukka toteaa.

Hallituksen ja Meriläisen itsensä tavoitteena on löytää lisäresursseja seuran toimistolle, joka vapauttaisi toimitusjohtajan aikaa ennen kaikkea varainhankintaan ja seurakehitykseen.

– Pyrkimyksenä on jollakin aikataululla löytää apukäsiä, sillä minun harteilla on välillä vähän liikaa askareita. Toki uudistunut ja kasvanut hallitus sekä tuttu joukko vapaaehtoisia ovat jo nyt iso ja korvaamaton apu seuralle. Tämän asian kanssa ei kuitenkaan hötkyillä – tarvitsemme ihmisiä, jotka sitoutuvat isoon haasteeseen, Meriläinen ja Puukka lausuvat yhteisesti.