Uutinen Edustus

AC Oulu ei ole hankkimassa siirtoikkunan aikana uusia pelaajia. Nykymiehistöllä on kuitenkin tarkoitus taistella sarjan kakkostilasta ylivoimaisen RoPS:n takana.

On elokuu ja kotimaisessa jalkapallossa tapahtuu paljon siirtoikkunan ollessa auki. AC Oulussa ovet eivät käy ainakaa sisäänpäin, vaan seura luottaa nykyiseen miehistöönsä. Kunnianhimoisena tavoitteena on kammeta itsensä sarjassa vielä kakkostilalle ja kehittää samalla nykyistä joukkuetta ja etenkin oululaisia nuoria sotureita, jotka tulevat jatkossa olemaan joukkueen kivijalka.

AC Oulun junioriyhteistyöseurat OLS ja Tervarit-juniorit ovat menestyneet A- ja B-junioireiden SM-sarjoissa hyvin. Lisäksi farmiseura FC OPA on tarjonnut peliaikaa ja vastuuta Kolmosessa usealle nuorelle. Kolmelle AC Oulun sopimuspelaajalle on löydetty kauden aikana kehittymisen kannalta paras paikka Kakkosesta, joten uusia haastajia nykymiehistölle odotetaan nousevan tasaiseen tahtiin lähitulevaisuudessa.

– Minulta on paljon kyselty uusista pelaajista, mutta niitä ei siis ole tulossa. Pelimme on kehittynyt kauden mittaan ja jokainen peli ja harjoitus yhdessä kehittävät meitä lisää. Vaikka nousu on karannut jo käsistä, tulemme tietysti taistelemaan viimeiseen otteluun saakka parhaasta mahdollisesta sarjasijoituksesta. Pidämme seurana kiinni pitkäjänteisestä tavoitteesta ja siihen eivät muutamat heikot hetket vaikuta, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela vakuuttaa.


Tuure Siira (kuvassa) ja Lassi Nurmos ovat tällä hetkellä Ruotsissa maajoukkuetehtävissä (Kari Väre)

– Olemme saaneet tällä kaudella vakiokokoonpanoon viisi nuorta pelaajaa (Ojala, Nurmos, Hinkula, Mäkelä ja Tuure Siira) ja lisäksi monet ovat keränneet vähän pienempää vastuuta. Vaikka sarjan piikkipaikka on karannut, olemme voittajia ja näistä lähtökohdista on helppo rakentaa tulevaisuutta, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

AC Oulun harjoituksissa nähdään jo tulevan syksyn aikana juniorisarjoissa ja maajoukkueissa vakuuttavia otteita esittäneitä pelaajia mm. Akseli Kalermo ja Petteri Pietola. AC Oulu seuraa tarkasti nuorten pelaajien kehittymistä ja viimeistään kauden jälkeen harjoitusringissä nähdään jopa kahdeksan uutta oululaista junioripelaajaa.