Uutinen Edustus

AC Oulun ja Turun Palloseuran välistä Suomen Cupin 4. kierroksen ottelua voi seurata ympäri maailmaa viiden euron hintaisena livelähetyksenä.

AC Oulu kuvasi ja lähetti kaikki viime kauden kotiottelut livelähetyksinä SportTV.fi-palvelun kautta. Lähetykset keräsivät yleisöä mukavasti ympäri Suomen ja erityisesti vierasjoukkueiden kannattajat olivat palvelusta iloisia.

Ensi keskiviikon TPS-ottelu on herättänyt paljon kiinnostusta, jonka johdosta AC Oulu on päättänyt lähettää livelähetyksen myös kyseisestä Suomen Cupin taistelusta. AC Oulu ja TPS tulevat tekemään lähetyksen merkeissä yhteistyötä – TPS TV on Oulussa auttamassa lähetyksen toteuttamisessa ja Turun päässä ottelu näytetään TPS:n kumppaniravintolan tiloissa.

– Arina Areenalta emme ole ennen streamia lähetäneet, mutta laitteita on testailtu ja homman pitäisi olla kunnossa. TPS-peli on herättänyt todella paljon kiinnostusta, joten haluamme varmistaa jokaiselle mahdollisuuden nähdä ottelun – oli sitten missä päin maailmaa tahansa. TPS:n kanssa teemme hyvää yhteistyötä ja tämän streamin saaminen ilmoille on erittäin hieno asia, AC Oulun ottelutapahtumista ja ACO TV:stä vastaava Juho ”Äffä” Meriläinen kertoo.

Livelähetyksen näet tämän linkin takaa>>

AC Oulu tulee julkaisemaan kahden, jopa kolmen vahvistuksen sopimukset ennen ensi keskiviikkoa. Nyt on siis paras aika ostaa kausikortti, pääsylippu TPS-ottelu tai fanituote ja olla tukemassa AC Oulua kohti voittoja!

Kausikorttiostoksille tästä>>

Fanituoteostoksille tästä>>

Lisätietoja TPS-ottelusta>>