Uutinen Edustus

AC Oulu on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Aapo Heikkilän kanssa.

Haukiputaalta lähtöisin oleva Heikkilä on esiintynyt AC Oulun paidassa 76 virallisessa ottelussa tehoilla 9+12. Kaudella 2018 Heikkilä siirtyi takaisin kotikonnuille RoPS:ssa vietettyjen vuosien jälkeen. 24-vuotias Heikkilä tunnetaan erityisesti vaarallisuudestaan oikean laitahyökkääjän paikalla.

– Osoitettiin viime kauden lopussa, että voidaan voittaa kenet tahansa tässä sarjassa. Henkilökohtaisesti tuntui siltä, että nyt ei voi lähteä pois, sillä nousutavoite tulee olemaan saavutettavissa – mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä laivastonsininen paita Veikkausliigassa kaudella 2020. Seura on mennyt vuosi vuodelta ammattimaisempaan suuntaan ja päivittäinen tekeminen on hyvällä tasolla. Sopimus oli siis helpop tehdä, Heikkilä kertoo.

Mies odottaa itseltään paljon tulevalla kaudella.

– Enemmän tehoja, tasaisuutta ja jatkuvaa vaarallisuutta vastustajan puolustuslinjaa kohti, mies päättää.

Seurassa ollaan luonnollisesti tyytyväisiä Heikkilän jatkosopimuksesta.

– Aapo on nuoresta iästä huolimatta kokenut pelaaja, vaikka hän vasta lähestyy parhaita pelivuosia. Hänellä on kykyä haastaa vastustajaa usealla eri tavalla, aina pienistä kombinaatioista ihan puhtaasti juoksuvoimaan. Uskomme, että hän tulee tekemään paljon tuhoja oikealla laidalla. Aapo on oman kylän poikia, jolla on valtava työmoraali, joten kyllä tässä täytyy erittäin tyytyväinen olla jatkosopimukseen, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen toteaa.

AC Oulun sopimustilanne 20.11.2018

Aleksi Gullsten
Samuli Leppälä
Lassi Nurmos
Konstantin Belov
Aapo Heikkilä
David Ramadingaye