Joukkue
Jussi-Pekka Savolainen

Rooli
PäävalmentajaSyntymäaika ja -paikka
25.06.1986 RaumaSopimus voimassa
2023+1Aikaisemmat seurat
Pallo Iirot, Tampere United, KuPS, VPS, Käpylän Pallo.JP Savolainen liittyi AC Oulun valmennustiimiin tälle kaudelle. Hän on aiemmin työskennellyt päävalmentaja Duarten kanssa ja heillä on yhteistyö ollut hedelmällistä.
Jussi-Pekka Savolainen on viimeisen vuoden ollut opintovapaalla ja ennen sitä hän on valmentanut kymmenen vuotta kasvattajaseurassaan Raumalla Pallo-Iiroissa ja Helsingissä Käpylän Pallossa. Savolainen on myös tunnettu vaikuttaja jalkapallopiireissä sekä hänellä on aiheeseen liittyvä blogi ja hänellä on omia koulutuksia valmentamiseen liittyen.
Savolainen siirtyi 2014 Käpylän Palloon ammattivalmentajaksi, jossa hän toimi pestinsä kaksi viimeistä kautta myös valmennuspäällikkönä. KäPassa hän valmensi pääasiassa lapsia ja nuoria sekä luotsasi nuorten joukkueita maan kärkitasolla. Hän on suorittanut UEFA A-valmentajatutkinnon ja ollut kehittämässä Palloliiton valmennuskoulutuksia.
Savolainen pelasi omalla peliurallaan reilut sata ottelua Veikkausliigassa Tampere Unitedissa, KuPSissa ja Vepsussa. Hän oli TamU:ssa voittamassa kahta Suomen mestaruutta kausille 2006 ja 2007. Jälkimmäisellä kaudella hän pääsi nostelemaan myös Suomen Cupin pystiä. Savolaisella on myös kokemusta poikien maajoukkueista reilun 30 ottelun verran. Veikkausliigassa valmentajana hänellä ei ole vielä kokemusta.