Raportti Edustus

AC Oulun lomalta paluu oli tappiollinen, kun VPS piti pisteet Vaasassa perjantai-illan ottelussa maalein 2 – 0.

LUE MYÖS: Dominic Yobe harmitteli hukattuja tilaisuuksia

VPS on ollut tällä kaudella AC Oululle erittäin vaikea vastustaja, sillä kaikki joukkueiden kolme keskinäistä kohtaamista (Liigacup ja Suomen Cup mukaan luettuna) ovat päättyneet vaasalaisten kotivoittoon. Perjantaina AC Oulu jäi maaleitta, vaikka joukkueella oli ottelussa lukuisia erinomaisia maalintekotilanteita.

AC Oulun kokoonpanossa nähtiin odotettuja muutoksia loukkaantuneiden ja pelikieltoa kärsineiden takia. Puolustuslinjassa Janne Hietasen toppariparina oli tunnin ajan Juho Meriläinen ja Dominic Yobe puolestaan uurasti saman ajan oikeana laitapakkina. Keskikentän pohjalla aloitti Mika Lähderinne ja ylempänä Mika Nurmelan vierellä heti avaukseen noussut Tornion apu Ethie de Sousa. Myös hyökkäyksen osalta avauskokoonpanossa oli muutos, kun Frank Jonkea tuurasi keskellä Donewell Yobe.

Ottelun ensimmäinen jakso helteisessä Vaasan perjantai-illassa tarjosi varsin tilannerikasta jalkapalloa, jossa molemmilla joukkueilla oli useita erinomaisia maalipaikkoja. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi enimmäkseen AC Oulu, mutta VPS:n vastahyökkäykset olivat sangen vaarallisia.

Ensimmäinen paikka syntyi kuudennella minuutilla, kun Jean Fridolin Nganbe Nganbe teki hienon nousun vasemmalta ja lopulta Donewell Yoben kautta Nurmela sai vetopaikan noin 30 metristä. Nurmelan laukaus leijaili kuitenkin yli maalin.

Seuraavalla minuutilla oli VPS:n vuoro. Ensin Jussi Aalto laukoi erittäin terävästi, mutta Dennys Rodrigues osoitti olevansa hereillä ja torjui kudin kulmapotkuksi. Seuranneesta kulmapotkusta pääsi Jens Nygård puskemaan todella vaarallisesti, mutta Rodrigues selvitti nyrkkeilemällä tämänkin tilanteen.

Ottelun 13. minuutilla uransa ensimmäistä liigaottelua pelannut Ethie pelasi hienosti Donewell Yoben puolittaiseen läpiajoon, mutta isäntien maalivahti Alessandro Marzuoli sai kätensä väliin laukaukseen. Jatkopalloon pääsi vielä Joonas Pennanen, mutta VPS-puolustaja katkaisi pienestä kulmasta tulleen yrityksen kulmapotkuksi. Nelisen minuuttia myöhemmin AC Oulu sai Nurmelan erinomaisesta kulmapotkusta pallon hyvin boksiin, mutta viimeistä ratkaisijaa ei löytynyt.

AC Oulu loi ensimmäisten 25 minuutin aikana tilanteita lähes jatkuvalla syötöllä, mutta viimeistely ontui. Noin 20 minuutin paikkeilla pisti Nurmela jälleen vasemmalta laidalta juoksuun Nganbe Nganben, joka toimitti pallon maalin eteen. Osumaa pääsivät yrittämään peräkkäin sekä Pennanen että Donewell Yobe, mutta maaliin asti palloa ei saatu.

Avausjakson lopulla oululaisten hallinnasta huolimatta oli kolahtaa omassa päässä, kun VPS pääsi iskemään terävällä vastahyökkäyksellä. Jussi-Pekka Savolaisen laukaus pamahti kuitenkin Rodriguesin pienen kosketuksen kautta tolppaan.

Kun itse et tee, niin toinen tekee

Heti toisen jakson alussa oululaisleiriin tuli shokkihoitoa, kun VPS pääsi kuin varkain iskemään ottelun avausmaalin 47. minuutilla. Loistavaa kautta pelaava Jussi Aalto nousi vasemmalta boksiin sisään ja laukoi hieman helpohkosti pallon maaliin.

56. minuutilla Dominic Yobe tarjoili boksin sisään pallon isoveljelleen Donewellille, mutta ohjaus nousi vaasalaisten kautta yli maalin.

Tunnin kohdalla AC Oulu teki ensimmäisen pelaajavaihtonsa, kun Meriläisen tilalle tuli pitkästä aikaa tositoimiin päässyt Juuso Majava. Vaihdon myötä Majava meni oikeaksi pakiksi, Lähderinne siirtyi topparin paikalle ja Dominic Yobe omalle paikalleen keskikentän pohjalle.

AC Oulu rakensi vielä viimeisen puolen tunnin aikana muutaman potentiaalisen tilanteen, mutta kun ei, niin ei. Maalipaikkoja oli ottelussa puoleenkymmeneen osumaan, mutta tulostaululle jäi pyöreä nolla.

Lopullinen sinetti pelille tuli 85. minuutilla, kun VPS iski nopean vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Toni Björk viimeisteli läpiajosta lukemat 2-0:aan.

Ottelun ainoa keltainen kortti nousi vasta 86. minuutilla, mutta se oli oululaisille sitäkin kalliimpi. Niko Kukan varoitustili nimittäin täyttyi, ja näin ollen vasen laitapakki on pelikiellossa seuraavan ottelun.

Tappion myötä AC Oulu putosi äärimmäisen tasaisessa sarjassa VPS:n taakse yhdeksännelle sijalle, kun jokaisella joukkueella on pelattuna 11 ottelua. Seuraavan ottelun oululaiset pelaavat heti maanantai-iltana JJK:n vieraana Jyväskylässä. Seuraava kotiottelu on ensi sunnuntaina (11.7.) Jaroa vastaan.

LUE MYÖS: Dominic Yobe harmitteli hukattuja tilaisuuksia

VPS – AC Oulu 2 – 0 (0 – 0)

47min. 1 – 0 Jussi Aalto
85min. 2 – 0 Toni Björk (Arttu Seppälä)
86min. AC Oulu Niko Kukka varoitus

Yleisöä: 1 874

Iltalehden leijonat

*** Jussi Aalto, VPS
** Mika Nurmela, AC Oulu
* Jani Tanska, VPS

AC Oulun kokoonpano

Dennys Rodrigues
Niko Kukka
Janne Hietanen
Juho Meriläinen (60min. Juuso Majava)
Dominic Yobe
Mika Lähderinne (89min. Arttu Siira)
Mika Nurmela
Ethie de Sousa
Jean Fridolin Nganbe Nganbe
Donewell Yobe
Joonas Pennanen (73min. Joni Mäkelä)

(Toimitus)