Raportti Edustus

AC Oulun kausi Ykkösessä päättyi vierasvoittoon Vantaalla, kun joukkue haki pisteet PK-35:lta maalein 0-1. Ottelun ainoan maalin viimeisteli  Joni Mäkelä, kun pelikello näytti 60 minuuttia. Pitkälle kotimatkalle voitiin siis lähteä hymyissä suin.

AC Oulu matkasi poikkeuksellisesti pitkän vierasmatkan päivän reissuna. Aamukuudesta asti linja-autossa istunut joukkue oli tästä huolimatta vahva heti ottelun alusta saakka. Loistavalla ISS stadionin keinonurmella oululaiset pelasivat tuttua lyhytsyöttöpeliään, saadan vantaalaiset juoksemaan pallon perässä. Avausjaksolla vierasjoukkue oli lähes suvereeni, sillä David Monsalve ei maalillaan palloon juuri koskenut. Toisessa päässä nuori Matias Sauramaa pelasi todella hyvin, pitäen joukkuettaan pystyssä torjumalla kaksi Joonas Sohlon huippupaikkaa sekä muutaman muun laukauksen. Maaleja ei kuitenkaan nähty ja näin ollen tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli huomattavasti aggressiivisemmin ja AC Oulun ote puolestaan lipesi. Heti ensimmäisellä minuutilla Fidan Seferi pääsi puolittaiseen läpiajoon toppariparin pienen kommunikaatiokatkoksen vuoksi. Maalipyssyn yritys painui kuitenkin yli maalin. PK jatkoi hyvää prässiään ja AC Oulu tuskaili harhasyöttöjen kanssa toisen jakson ensimmäisen kymmenen minuuttia. Sen jälkeen tilaa jälleen löytyi ja yhä pidemmät hyökkäykset alkoivat vyöryä kohti PK:n maalia. Aapo Heikkilä oli karata kaksi kertaa laidaltaan, mutta ensimmäiset kosketuksen jäivät hieman vajaiksi. Ottelun ainoa maali nähtiin, kun 60 minuuttia oli pelikellossa – jälleen Mika Nurmelan ja Heikkilän kautta lähtenyt hyökkäys ajautui lopulta Mäkelälle pilkun kohdalle, josta hän survoi pallon maalin vasempaan alakulmaan. Vain hetki maalista, kun nähtiin kotijoukkueen paras paikka – Antonio Inutilen syöksypusku avopaikasta osui kuitenkin tolppaan ja näin ollen oululaisleirissä huokaistiin helpotuksesta. AC Oulu jatkoi kuitenkin hallintaa aina 80. minuutille saakka. Tämän jälkeen PK aloitti vielä loppukirin, jonka vierailijat kuitenkin hoitivat kunnialla kotiin. Kauden viimeinen ottelu päättyi siis riemuisasti vierasvoittoon.

AC Oulu otti sarjassa viidennen sijan. Tulevan kauden rakentaminen alkaa välittömästi ensi viikolla – AC Oulun uutisointia kannattaa seurata silmä tarkkana! Kiitos joukkueelle, kannattajille sekä yhteistyökumppaneille kaudesta 2013!

Ottelupöytäkirja>>