Raportti Edustus

AC Oulun tappiokierre Ykkösessä jatkui perjantaina TPV:n vieraana Tammelan stadionilla. Kotijoukkue teki maalin molemmilla jaksoilla ja otti tärkeän 2-0-voiton.

Ottelun alku oli AC Oulun painostusta. Avausjaksolla nähtiin todella paljon erikoistilanteita. Ensimmäinen vaaratilanne nähtiin kuitenkin AC Oulun maalilla – 10 minuutin kohdalla TPV keskitys kiersi vain muutaman sentin hyökkääjän jalan vierestä, eikä näin ollen maalia nähty.

Pari minuuttia edellisestä ja vaaraa nähtiin toisessa päässä. Pallo pyöri melkoisen hässäkän päätteeksi TPV:n vitosella, mutta kotijoukkueen puolustajat siivosivat pallon viime hetkellä väljemmille vesille. Heti perään nähtiin AC Oululta vaarallinen kulmapotku, mutta ei maalia.

Ottelun avausmaali 22. minuutilla oli Eetu Kolun käsialaa – vasemman jalan laukaus etukulmaan oli tarkka, vaikkakaan ei kovin tulinen. AC Oulun Loorents Hertsillä oli tuhannen taalan paikka tasoitukseen 39 minuutilla, mutta syöksypusku viidestä metristä painui ohi maalin.

Toisen jakson juoni oli selvä – TPV puolusti ja AC Oulu yritti läpi puolustusmuurin. Vieraat saivat usean hässäkän aikaiseksi, mutta vain yhden todellisen huippupaikan – 85. minuutilla Joni Korhonen pääsi nokikkain TPV-vahti Antti Kuusisen kanssa, joka veti tilanteessa pidemmän korren huipputärkeällä torjunnalla.

Vain minuutti edellisestä ja ottelun ratkaisu oli valmis. AC Oulun Venicio Ferreira rikkoi kuudentoista-alueella. Pallo pilkulle ja Paavo Näykki upotti sen varmasti ohi Juhani Pennasen. Ottelukello tikitti 88. minuutilla. Lopussa TPV sai pidettyä johtoaseman ja näin tärkeät pisteet jäivät Tampereelle.

Kommentit

– Paikkoja oli vaikka voittaa peli, mutta ei voitettu. Ihme maaleja tuli taas omiin, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.