Raportti Edustus

AC Oulun raastava tappioputki katkesi vihdoin lauantai-iltana, kun jännittävä ottelu sarjajohtaja HJK:ta vastaan päättyi Castrenin Oulu-lehti Areenalla 1-1-tasapeliin.



LISÄÄ OTTELUSTA:

VIDEOKOOSTE
KUVAKOOSTE
Omat koirat purivat
Malinen:Tappioputken katkaiseminen oli tärkeä asia

AC Oulu ja suomalaisen jalkapalloilun lippulaiva HJK tarjosivat kauden ennätysyleisölle varsin viihdyttävän ja tapahtumarikkaan ottelun. AC Oulu oli vielä 20 minuuttia ennen loppua jopa voitossa kiinni, mutta loppujen lopuksi tasapeliä voi pitää pelitapahtumiin nähden varsin oikeutettuna lopputuloksena. Molemmilla joukkueilla oli pelissä omat hetkensä.

Ottelun ensimmäinen vartti oli suhteellisen vauhdikasta peliä, joskaan huippupaikkoihin kumpikaan joukkue ei päässyt. Seitsemännellä minuutilla kotijoukkueen Niko Kukka pääsi kokeilemaan kaksi kertaa vapaapotkua noin 30 metristä, mutta HJK:n puolustus selvitti tilanteet.

Kauttaaltaan AC Oulu hallitsi ottelun ensimmäistä puolituntista pallollisen pelin osalta lähes suvereenisti ja helsinkiläiset joutuivat useaan kertaan rikkomaan aktiivisia oululaisia. Muun muassa alati pirteä Jean Fridolin Nganbe Nganbe aiheutti jatkuvasti päänvaivaa HJK:n puolustukselle. AC Oulu sai viritellä etenkin vapaapotkujaan, mutta paras terävyys oli kateissa.

HJK:n avausjakson vaarallisin paikka syntyi 35. minuutilla, kun Dawda Bah pääsi yrittämään boksin sisältä. Bah´n ratkaisu oli kuitenkin vaisu, eikä Dennys Rodriguesilla ollut vaikeuksia torjunnassa. Viitisen minuuttia myöhemmin pääsi puolestaan Cheyne Fowler isäntien puolustuksen nukahduksen takia tekopaikkaan. Rodrigues tuli kuitenkin hyvin vastaan ja torjui tilanteen kulmapotkuksi. Tässä vaiheessa HJK oli päässyt yhä paremmin peliin mukaan.

Aivan avausjakson viimeisillä sekunneilla Mika Nurmela pääsi vielä yrittämään Kukan keskityksestä takatolpalta, mutta tauolle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.

Puoliajalla AC Oulu teki yhden pelaajavaihdon, kun Joonas Pennanen tuli oikealle laidalle Juuso Majavan tilalle. Pennanen saikin heti minuutin pelin jälkeen nopean paikan maalin edestä, mutta HJK-puolustus selvitti pallon kulmalipulle.

53. minuutilla Pennanen haastoi erittäin hyvin HJK:n puolustusta ja murtautui hyvään laukaisupaikkaan boksin sisällä. Kutikin oli terävä, mutta karkasi maalin yli.

Ottelun avausmaali nähtiin 56. minuutilla. AC Oulun Frank Jonke nousi erinomaisesti vasemmalta laidalta ja syötti pallon Nganbe Nganbelle. Kamerunilainen rynni vahvasti boksiin sisälle, jolloin HJK-toppari Juhani Ojala joutui kaatamaan hänet. Pallo vietiin ansaitusti pilkulle, ja ratkaisupaikkaan asteli Niko Kukka. Oma koira puraisi makeasti, kun HJK-kasvatti Kukka laukoi pallon varmaakin varmemmin oikeaan alanurkkaan. Näin AC Oulu 57. minuutilla 1-0-johtoon.


Ensimmäistä kertaa kotikaupungissaan vierasjoukkueen paidassa pelannut Juho Mäkelä nosti HJK:n tasoihin. Kuva: Tapani Pikkarainen

Oma koira puraisi kuitenkin myös toisessa päässä 15 minuuttia myöhemmin. Cheyne Fowlerin syöttö läpäisi AC Oulun puolustuslinjan ja vapaaksi jäänyt oululaislähtöinen Juho Mäkelä laukoi pelin tasoihin. Maali oli Veikkausliigan maalikuninkuudessa kiinni olevalle hyökkääjälle jo kauden kahdestoista ja peli tasoittui 72. minuutilla 1-1:een.

Tasoituksensa jälkeen HJK sai väkevän otteen pelistä ja iski pariin kertaan vaarallisesti kohti Rodriguesin vartioimaa maalia. 76. minuutilla Akseli Pelvas sai huippupaikan vasemmalta laidalta, mutta laukoi pallon ohi maalin.

AC Oululle puolestaan avautui paikka 79. minuutilla, kun Nurmela juoksi Pennasen syötöstä hyvään paikkaan oikealta. Nurmela olisi voinut jo laukoa itse, mutta haki vielä keskitystä takatolpalle ja tilanne kuivui kulmapotkuksi.

Viimeisen kympinkin aikana jännitystä vielä riitti, mutta tällä kertaa lisäosumia ei ottelussa nähty. Tasapeliä voi pitää lopulta oikeutettuna lopputuloksena ja pisteestä voi olla AC Oululle vielä paljon iloa syksyn aikana.

AC Oulun seuraava ottelu on edessä jo tulevana torstaina, jolloin pelataan aikaisemmin siirretty ottelu MYPA:a vastaan. Ottelu alkaa Castrenissa klo 18.30.

LISÄÄ OTTELUSTA:
VIDEOKOOSTE
KUVAKOOSTE
Omat koirat purivat
Malinen:Tappioputken katkaiseminen oli tärkeä asia
Anna palautetta ottelutapahtumasta

AC Oulu – HJK 1 – 1 (0 – 0)

20min. AC Oulu Niko Kukka varoitus
25min. HJK Rafinha varoitus
56min. HJK Juhani Ojala varoitus
57min. 1 – 0 Niko Kukka rp.
72min. 1 – 1 Juho Mäkelä (Cheyne Fowler)

Yleisöä: 2 439

Iltalehden leijonat

*** Niko Kukka, AC Oulu
** Juho Mäkelä. HJK
* Jean Fridolin Nganbe Nganbe, AC Oulu

AC Oulun kokoonpano

Dennys Rodrigues
Niko Kukka
Janne Hietanen
Antti Pehkonen
Jarkko Hurme
Dominic Yobe
Mika Nurmela
Donewell Yobe (87min. Mika Lähderinne)
Jean Fridolin Nganbe Nganbe
Frank Jonke
Juuso Majava (46min. Joonas Pennanen)

(Toimitus)