Raportti Edustus

AC Oulu voitti sunnuntaina komeasti JJK:n Jyväskylässä lukemin 0-3. Maaleista vastasi kauden toisella hattutempulla Aristote ”Totti” Mboma.

Ottelu alkoi AC Oulun aktiivisella prässillä, jonka kanssa JJK oli alussa hätää kärsimässä. Ottelun 3. minuutilla Markus Heikkinen avasi pitkällä syötöllä oikealla laidalle Gilbertolle, joka haastoi JJK-puolustusta. Maalinedustalta Laivastonsinisten johtomaalin iski kauden kuudennella osumalla Aristote Mboma. Maalin jälkeen ote pelistä siirtyi yllättäen JJK:lle. 

JJK osoitti vaarallisuutensa rakentamalla rauhallisia hyökkäyksiä, vain viimeistely ontui. Samalla AC Oulun puolustus sekoili urakalla ja päästi näin omalla hölmöilyllä JJK:n rakentelemaan maalipaikkoja. Kun JJK rakenteli hitaampia hyökkäyksiään, Laivastonsiniset saivat samalla muutamia vaarallisia nopeita vastahyökkäyksiä. Puolustus suuntaan vierasjoukkue sai olla varpaisillaan JJK:n erikoistilanteiden kanssa. 

Toisella puoliajalla ote siirtyi entistä enemmän JJK:lle, ja AC Oulun puolustuksessa nähtiin edelleen epävarmoja ratkaisuja. Johannes Wentin nappasi vierasjoukkueen onneksi muutaman loistavan torjunnan. Vaikka ote pelistä oli JJK:lla, heidän viimeistely-yrityksensä eivät sujuneet kovin mallikkaasti. Myös puolustuspäässä JJK ei onnistunut reilun 60. minuutin kohdalla. Maalivahti Teppo Marttinen epäonnistui ulostulossaan ja Aristote Mboma iski päivän toisen osuman. 

AC Oulun peli puolustuspäässä ei päätä huimannut, mutta hyökkäyspäässä pelaaminen sujui loistavasti. Pelin lähentyessä loppuaan haastoi Rasmus Karjalainen JJK-puolustusta oikealla laidalla ja syötti matalan syötön boksin sisään. Takatolpalla oli jälleen mies vapaana, kukapa muukaan kuin Aristote Mboma, joka iski kolmannen maalin ja näin samalla hattutempun. Se oli herralle jo kauden toinen hattutemppu. Ensimmäinen syntyi kotiottelussa Ekenäs IF:tä vastaan. Maaleja Mbomalla on kasassa jo kunnioitettavat kahdeksan kappaletta tällä kaudella.

Laivastonsiniset kaivoivat Jyväskylästä komean voiton, mutta pelillä oli myös hintansa. Miroslav Paunovic loukkaantui jo ottelun alkuminuuteilla, ja lisäksi Markus Heikkinen joutui tulemaan vaihtoon ottelun loppupuolella. Myös Niilo Hautala on lievästi loukkaantunut, joten hän ei pystynyt ottelussa pelaamaan.

Seuraavan kerran AC Oulu nähdään pelikentillä tulevana viikonloppuna, kun vastustajaksi Raattiin saapuu Grankulla IFK. Ottelu alkaa sunnuntaina 19.6. kello 18.30. 

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit