Raportti Edustus

AC Oulu ja GrIFK kohtasivat helatorstaina Raatin stadionilla Ykkösen kamppailussa. Hieman yllättäen vierasjoukkue oli ottelussa niskan päällä.

Ottelun lähtökohdat olivat selvät. AC Oulu tulisi viemään ottelua, ja vierasjoukkue ”Grani” keskittyisi puolustamiseen ja vastahyökkäyksiin. Uusina miehinä Laivastonsinisten avaukseen oli noussut Juuso Kemppainen sekä Matias Lindfors. 

Ensimmäinen puoliaika oli molemmin puolin tehotonta pelaamista. AC Oulu keskittyi pallonhallintaan, mutta se ei tuottanut tulosta. Puolittaisia paikkoja nähtiin silti useampia. Lähimmäksi maalia pääsi erikoistilanteen jälkimainingeissa puolustaja Akseli Kalermo, jonka veto osui ylärimaan. Myös vierasjoukkueella oli omat paikkansa.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue otti isännistä niskalenkin. Ensin Valmir Seferi iski Granin johtoon helpohkon näköisesti 55. minuutilla. 10 minuuttia myöhemmin Claudio Matrone lisäsi kotiyleisön masennusta. Vastahyökkäyksestä syntynyt maali vei vieraat jo 0-2 johtoon.

Vahvan joukkuehengen omaava AC Oulu ei antanut periksi. Ensin laitapelaaja Jere Aallikko kavensi tilanteeksi 1-2 komealla vedolla viisi minuuttiia ennen täyttä aikaa. Juuri ennen täyttä aikaa Laivastonsiniset saivat hankittua rangaistuspotkun. Tilanteessa tultiin lujaa selkään serbihyökkääjä Sasa Jovovicia. Pallon taakse asettui Jovovic itse, joka tasoitti ottelun lukemiin 2-2. Enempää maaleja ei nähty, joten pisteet tasattiin ja vierasjoukkue Grani sai napattua pisteen kotimatkalle.

AC Oulun kausi jatkuu jo tulevana maanantaina. Raatin stadionille klo 18.30 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi KPV. 

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit