Raportti Edustus

Edes sateinen sää ei onnistunut sammuttamaan tulessa ollutta Ykkösen ottelua AC Oulun ja FC Viikinkien välillä. Tapahtumarikas ottelu tarjosi molemilta joukkueilta kolme maalia sekä yhden ulosajon. 3-3-tuloksen pääarkkitehteinä toimivat kotijoukkueen Joonas Sohlo ja vierasjoukkueen Eero Peltonen viimeistelemällä kaksi osumaa mieheen.

AC Oulun päävalmentajalla Juha Malisella oli ottelun alla mietinnän paikka. Juho Meriläisen ja Roope Blombergin pelikiellot, Juha Majavan loukkaantuminen sekä Jani Kauppilan ja Arttu Hinkulan kuumetaudit söivät joukkueen puolustuspään pelaajista suurimman osan. Kentällä nähtiinkin tänään erittäin runsaasti hyökkäysorientoituneita pelaajia, kun Juuso Majava ja Dritan Stafsula pelasivat laitapuolustajien tonteilla, Matias Ojalan valloittaessa keskikentän pohjapelaajan tontin. AC Oulun kenttäryhmityksessä voidaan siis sanoa tapahtuneen isoja muutoksia.

Muutokset eivät kotijoukkuetta kuitenkaan hidastaneet, vaan AC Oulu otti isännän ohjat heti alusta saakka. Pallo liikkui kostealla nurmella erittäin nopeasti ja syötöissä oli laatua sekä tempoa. FC Viikingit joutui puolustuskannalle, joka ei ole sille missään nimessä ominaisinta peliä. Hyvistä yrityksistä huolimatta kotijoukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa ja näin ollen vierasjoukkue käytti mahdollisuutensa 18. minuutin kohdalla, kun Eero Peltosen laukaus yllätti helpon näköisesti Hugo Magalhãesin maalillaan.

Laivastonsiniset eivät kuitenkaan lyöneet päitään pensaaseen, vaan hyvä pelinrakentelu jatkui. Tulosta syntyi viimein 30. minuutin kohdalla, kun vaisun alkukauden jälkeen puolustajan tontilla hyvin jo kaksi ottelua pelannutJuuso Majava iski kauden avausmaalinsa Mika Nurmelan antamasta kulmapotkusta. Tasoituksen jälkeen peli hieman tasoittui ja myös vierasjoukkue pääsi yrittämään lisäosumia. Kaksi vapaata puskupaikkaa ja yhden tulisen laukauksen Magalhães kuitenkin poimi hienosti. Kun hätäisimmän yleisöstä jo poistuivat makkara- ja kahvijonoon, iski Joonas Sohlo kotijoukkueen taukojohtoon. Viikkarit lahjoitti pallon omalla kenttäpuoliskollaan ”Jaskalle”, joka taisteli oikean jalkansa vapaaksi iskien pallon kauniisti verkon perukoille. Taukoa lähettiin siis viettämään 2-1-kotijohdossa.

Toiselle jaksolle punapaitaiset vieraat tulivat huomattavasti paremmalla jalalla. Kotijoukkueen peli ei ollut aivan avauspuolikkaan tasolla, mutta johto onnistuttiin säilyttämään. Pelissä alkoi tapahtua toden teolla 59. minuutin kohdalla, kun vierasjoukkueen Carlos Gonzales rappasi itselleen toisen varoituksen ja suunniteltua aikaisemman suihkureissun. Ulosajon jälkeen Viikkarit sai kuitenkin lisävaihteen silmään ja sen peli, tilannekovuus ja taistelu parantuivat silmin nähden. Kotijoukkueen olisi pitänyt kyetä pidempiin hyökkäyksiin ja löytämään ylivoima kentällä huomattavasti paremmin. Kun vapauttavaa 3-1-maalia ei kotijoukkue muutamasta puolikkaasta paikastaan onnistunut iskemään, teki sen puolestaan ansaitusti vierasjoukkue. Ex-AC Oulu Joni Korhonen puri jälleen vanhaa seuraansa nilkasta tykittäen komean tasoituksen 73. minuutin kohdalla. Kun tämäkään ei herättänyt kotijoukkuetta, päätti Eero Peltonen tarjota kotiyleisölle lisää shokkihoitoa seitsemän minuuttia myöhemmin. Katsomoon näytti, että tämäkin maali olisi ollut Magalhãesin torjuttavissa.

AC Oulu näytti kuitenkin luonteensa loppuminuuteilla – väsymyksestä huolimatta se janosi tasoitusosumaa ja sai sen lopulta vain minuutti ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Mika Nurmelan kova keskitys löysi jälleen hyvän ottelun pelanneen Sohlon verraten kiharaisen päänupin ja napakka nikkaus tiesi pallon ajautumista ohi Aapo Kiljusen.


Lassi Nurmos pelasi tänään vahvan ottelun topparin tontilla (Jouko Kylmäoja)

– Voitto olisi täytynyt tänään ottaa. Kolme tehtyä maalia tulisi riittää aina kotikentällä, mutta tänään alakerrassa tapahtui pari ikävää missausta ja Viikkarit on vahvasti hyökkäävä joukkue. Omaan peliin voi toki olla tyytyväinen, mutta toisen jakson hyytyminen harmittaa, AC Oulun Joonas Sohlo kommentoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

– Kun sain heti alkukaudella maalihanan auki, niin itseluottamus nousi. Sen jälkeen onnistumisia on tullut, kun on päässyt mukavasti pelaamaan. Ehjä harjoituskausi teki hyvää ja tälläisessä joukkueessa niitä paikkoja vain tulee, kun on huikeita jätkiä rinnalla, Sohlo kertoi mietteitään onnistuneesta kaudestaan.

FC Viikingit pelasi tänään kauden ensimmäisen tasapelinsä ja päävalmentaja Ilkka Jänttiä tulos tyydytti:

– Olen ihan tyytyväinen ja todella ylpeä jätkistä. Carlosin ulosajon jälkeen meidän nuoret pojat kasvoivat miehiksi ja halusivat näyttää. Kaksi maalia vajaalla Raatissa on hieno suoritus, vaikka loppuminuuttien maali harmittaakin. Ensimmäisellä jaksolla olimme pahasti viennissä ja AC Oulu on tällä hetkellä yksi sarjan kovimmista joukkueista. Oulu on ollut meille aina vaikea paikka vierailla, Jäntti kertoi.


Juuso Majava iski kauden avausosumansa (Kari Väre)

AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen oli pettynyt lopputulokseen, mutta löysi ottelusta myös runsaasti positiivista kerrottavaa:

– Kokoonpanohuolet eivät ole selitys. Saimme jalkeille erittäin aktiivisen, hyökkäysvoittoisen ja nuoren joukkueen, jonka pallon liikuttelu oli avausjaksolla todella huippuluokkaa. Viimeiset ratkaisut vain jäivät torsoiksi. Kaksi maalia me tänään lahjoitettiin, mutta pelaajille tulee virheitä, aivan kuten meille kaikille työssämme. Hugo on pelannut viime aikoina erittäin hyvin ja pitänyt meitä pystyssä vaikeina hetkinä, Malinen jutteli.

– Mutta kokonaiskuva tässä ottelussa on syytä painaan mieleen: Mielestäni juuri tätä varten Ykkönen on olemassa – kentällä oli molemmilla joukkueilla suuri määrä nuoria, taitavia, hyökkäysvoittoisia ja kotimaisia pelaajia, jotka kasvavat tasan tarkkaan näissä peleissä, jos joissakin, kohti kansainvälistä huippua. Ykkönen ei voi olla pelkkien ulkomaalaisten siirtotyömaa. Ottelu oli taatusti yleisöystävällinen ja minua harmittaa niiden ihmisten puolesta, jotka jäivät tänään kotiin vesisateen vuoksi, Malinen jatkoi innostuneena.

Ottelun tilastot>>