Raportti Edustus

AC Oulu hävisi maanantai-iltana KPV:lle lukemin 1-2.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin tasaisissa merkeissä. AC Oulu keskittyi pallon hieromiseen, samalla kun KPV lähti suoraviivaisesti puolustamaan ja keskittämään energiansa vastahyökkäyksiin. Laivastonsinisten hyökkäykset näyttivät aika-ajoin mallikkailta, mutta viimeistely ontui. KPV ei maalipaikoilla juhlinut, joten ensimmäinen puoliaika tahkottiin maalittomana. Puoliajan ikävin tapahtuma oli Markus Heikkisen tulo vaihtoon 25. minuutilla. Näillä näkymin ”Mako” on jonkin aikaa sivussa tositoimista.

Toisen puoliajan alussa KPV näytti isäntäjoukkueella kaapin paikan. Ensin 53. minuutilla Miro Schwalenstöcker iski kulmapotkun jälkitilanteesta kokkolalaiset johtoon. Kolme minuuttia tästä ja jälleen soi Johannes Wentinin vartioimassa maalissa. Asialla jälleen Schwalenstöcker, tällä kertaa maali syntyi vastahyökkäyksestä. 61. minuutilla satoi lisää kuravettä oululaisten niskaan. Keskikenttäpelaaja Jair ajettiin ulos suoralla punaisella kortilla. Se tarkoittaa samalla sitä että Jair huilaa kaksi seuraavaa ottelua. 80. minuutin kohdalla AC Oulu kavensi tilanteeksi 1-2. Maali syntyi keskityksen päätteeksi, maalintekijänä Titi Essomba. 

AC Oulun kausi jatkuu tämän viikon lauantaina Espoossa. Ottelu FC Honka – AC Oulu starttaa lauantaina 3.6. klo 17.00 Tapiolan urheilupuistossa. Ottelu näkyy livenä myös Fanseatin sekä Elisa Viihteen välityksellä. 

Kommentit

Kapteeni David Ramadingayen ja päävalmentaja Rauno Ojasen kommentit näet FB-live lehdistötilaisuudesta

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit