Raportti Edustus

AC Oulu ja FF Jaro taistelivat torstai-iltana Ykkösen kamppailussa tärkeistä pisteistä. Harmittavasti vain pietarsaarelaiset pääsivät juhlimaan, sillä ottelu päättyi AC Oulun tylyyn 0-3 häviöön.

Ottelun alussa palkittiin AC Oulun kannattajat, jotka juhlivat tulevana lauantaina 10-vuotistaivaltaan. Lisäksi palkittiin Lassi Nurmos, joka pelasi tänään sadannen ottelunsa Ykkösessä. AC Oulu aloitti ottelun samalla avauskokoonpanolla kuin KTP-vierasottelussa. Vierasjoukkue Jaro oli vahvistanut rivejään siirtoikkunan päättymisen kynnyksellä. Tom Melarti ja Foday Conteh olivat pietasaarelaisten kokoonpanossa jo Oulussa.

Vierasjoukkue Jaro aloitti ottelun aggressiivisesti. Laivastonsiniset pyrkivät hallitsemaan palloa, mutta Jaro rikkoi AC Oulun puolustusta lähinnä laitojen kautta. Vaaralliset hyökkäykset tuottivat tuon tuostakin maalintekotilanteita, mutta silti näytti että ottelussa ei ole oululaissilmin katsottuna vielä hätää. Puolen tunnin kohdalla Rasmus Karjalaisella oli suoraviivaisen hyökkäyksen jälkeen mahdollisuus siirtää Laivastonsiniset johtoon, mutta luja sijoitus osui ylärimaan. Montaa minuuttia ei mennyt, kun Alvarado Morin päästettiin nokikkain Johannes Wentinin kanssa. Tällä kertaa voiton vei Morin, joka siirsi vieraat 0-1 johtoon 37. minuutilla.

Toisella puoliajalla tultaessa Jaro vyörytti edelleen vaarallisia hyökkäyksiään, ja AC Oulu yritti pysyä perässä. Kolme minuuttia oltiin toista puoliaikaa keretty pelata, kun jälleen kaadettiin Laivastonsinisille kylmää vettä niskaan. 0-2 maalin iski Kyle Kuringa helpon näköisesti kulmapotkusta. 54. minuutin kohdalla Aristote Mbomalle laitettiin loistava pitkä syöttö linjan taakse, mutta miehen viimeistely meni yli maalin. Jos AC Oulun puolustus oli ajoittain pinteessä Jaro-hyökkäyksien kanssa, sen paremmin ei mennyt Laivastonsinisten hyökkäyspäässäkään. Viimeisellä kolmanneksella palloa pidettiin näennäisesti hallinnassa, mutta ilman tulosta.

83. minuutilla Jaron VPS-laina Samu Alanko niittasi viimeisen naulan AC Oulun arkkuun, kun oikealta tulleen hyökkäyksen päätteeksi pallo valui oululaisten maaliin tolpan kautta. Tällä tuloksella Laivastonsiniset jatkoivat ailahtelevia esityksiään. Viime kierroksella suvereeni vierasvoitto KTP:stä lukemin 1-4, mutta seuraavassa ottelussa romahdus, ja 0-3 kotitappio lennossa olevalle Jarolle.

Tappiosta huolimatta päivässä riitti myös positiivisia uutisia. Akseli Kalermo jatkaa Laivastonsinisten riveissä loppukauden, joten AC Oulun puolustus sai Kalermosta nyt pysyvän palasen. Lisäksi loukkaantuneina olevat Markus Heikkinen ja Niilo Hautala palaavat todennäköisesti ensi viikolla joukkueen harjoituksiin. Myös Miroslav Paunovic palaa kokoonpanoon FC YPA-lainan päätteeksi. Lisäksi AC Oulun oma Navy Blue Pale Ale -olut näki ensi kertaa päivän valonsa Jaro-kotiottelussa. Ensimmäinen erän koko oli 200 pulloa. 

AC Oulun seuraava ottelu pelataan lauantaina 10.9. kello 16 Raatin stadionilla. Tuolloin vastassa on sarjajumbo FC Jazz. Tervetuloa kannustamaan AC Oulu uuteen nousuun!

Kommentit

– Olihan se surullinen peli. Jaro oli just niin hyvä, kuin minä ajattelin. Kärkipeleissä, mitä nyt olemme hävinneet, on varmasti ollut yhteistä se, että meillä on pikkusen liian nuori tämä meidän joukkue. Se näkyy varsinkin näissä kovissa paikoissa. Ensimmäisen maalin jälkeen, meillä painua päät alas vähän liian helposti. Meillä oli tänään paljon joka osa-alueella alisuorittamista, kertoi AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen lehdistötilaisuudessa.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit