Raportti Edustus

AC Oulu kohtasi Veikkausliiga-joukkue Kuopion Palloseuran pääsiäisen alla Kuopiossa.

AC Oulu pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa ulkona Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa. AC Oululla oli kuusi uutta pelaajaa avauksessa, kun uudet hankinnat David Ramadingaye, Gilberto, Jair ja Gabriel Braga tekivät debyyttinsä Laivastonsinisissä. Testipelaajana ottelussa pelasi Niilo Hautala. Runsaiden poissaolojen vuoksi AC Oulu sai väliaikaisen vahvistuksen kuopiolaisten riveistä, kun 43-vuotias Veikkausliiga-legenda Tero Taipale pelasi AC Oulun puolustuslinjassa. KuPS:n riveissä nähtiin kolme testipelaajaa.

Ensimmäinen puoliaika aloitettiin AC Oulun pallonhallinnalla, kun KuPS keskittyi lähinnä rakentamaan vastahyökkäyksiään laitojen kautta. Taktiikka tuotti tulosta ottelun 36. minuutilla, kun Petteri Pennanen pääsi laukomaan pallon ohi Tommi Lindholmin. Laivastonsinisten brasilialaiskolmikko pelasi ottelussa pirteästi, mutta heidät otettiin puoliajalla vaihtoon riskien minimoimiseksi.

Toisella puoliajalla pelinhallinta tasoittui ja KuPS pyrki pitämään palloa enemmän. Mutta samalla myös hyvällä asenteella liikkeellä ollut AC Oulu sai luotua vaarallisia maalipaikkoja läpi toisen puoliajan. Ottelun loppuhetkillä 87. minuutin kohdalla se tuotti tulosta. Pitkän pallonhallintajakson päätteeksi Niklas Jokelainen syötti Rasmus Karjalaiselle, joka laukoi Laivastonsiniset tasoihin. Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Savon Sanomat Areenalla päädyttiin ”pistejakoon”.

Ottelu oli kokonaisuutena hyvä ja erityisenä mainintana voidaan pitää brasialialaiskolmikon lupaavaa ensiesiintymistä. AC Oulun harjoitusottelut jatkuvat viikon päästä lauantaina 2.4. klo 12, jolloin Laivastonsiniset kohtaavat Oulun Palloseuran.

Kommentit

– Pallonhallinta oli suurimmaksi osaksi meillä ja mielestäni saimme luotua enemmän myös maalipaikkoja kuin vastustaja. Näytimme joukkueelta, vaikka meillä olikin kuusi uutta jätkää avauksessa. Pelissä oli paljon positiivisia elementtejä ja meillä on hyvät lähtökohdat jatkaa valmistautumista kohti tulevaa kautta. Erityiskiitos faneille, jotka olivat saapuneet paikanpäälle katsomaan ottelua, päättää AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen.

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit