Raportti Edustus

AC Oulu otti todella komean voiton ja päänahan HIFK:sta. Aurinkoisessa ja lämpimässä säässä pelattu ottelu oli loistavaa viihdettä kotijoukkueelta. 3-1-voiton maaleista vastasivat Jere Aallikko, Toni Tahvanainen ja Alberto Alvarado Morin. Vieraiden ainokaisen teki Pekka Sihvola.

Ensimmäisellä puoliajalla mentiin kotijoukkueen komennossa. Pallonhallinta oli oululaisilla, mutta vierasjoukkue HIFK loi paremmat maalintekopaikat. Kotijoukkuetta piti pystyssä loistavilla torjunnoilla Juhani Pennanen.

25. minuutilla Toni Tahvanainen kiiti oikea laitaa, ja syötti boxin keskellä vapaalla olleelle Jere Aallikolle, joka ei mennyt ojasta aallikkoon, vaan sijoitti rauhassa ohi HIFK-vahti Daniel Kollarin. Maalin jälkeen ote pelistä siirtyi vierasjoukkueelle.

Toisella puoliajalla vierasjoukkue pääsi peliin paremmin mukaan. 66. minuutilla AC Oulun puolustus epäonnistui, ja Pekka Sihvola pääsi vapaasti tasoittamaan ottelun. Kahdeksan minuutin kuluttua hyökkääjä Alvarado Morin jatkoi pallon yli HIFK-puolustuksen, ja päästi Tahvanaisen läpiajoon. Joensuulainen ei paikasta epäonnistunut, vaan vei Laivastonsiniset 2-1 johtoon.

Tämän vaihdosta sisään tulleella Juuso Kemppaisella oli oiva paikka siirtää isännät jo kahden maalin johtoon. Lisäosumaa piti kuitenkin odottaa lisäajan neljännelle minuutille, kun Topi Järvi käytti HIFK-puolustuksen sekaannuksen hyväksi ja pääsi läpiajoon. Järvi syötti rauhassa vasempaan laitaan Morinille, joka sijoitti pallon tyhjiin.

Näin AC Oulu otti todella komean voiton, ja sai nollattua ensimmäisellä kierroksella tulleen tappion AC Kajaanille.

Kommentit

– Olen tietysti erittäin tyytyväinen tulokseen ja yleisilmeeseen. Ensimmäinen voitto on ehkä vaikein, joten se oli hyvä ottaa tänään. Pelin sisällä on vielä tiettyjä osa-alueita, joita tulee kehittää – esimerkiksi laitakaistojen puolustaminen tulee parantua – HIFK pääsi keskittämään liikaa ja luomaan painetta toppareille. He hoitivat tilanteet tänään kuitenkin hienosti, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi.

 

– Oulu halusi tänään enemmän. Ottaa kieltämättä päähän tulla näin kauas nukkumaan hotelliin ja pelata vähän heikko peli. Kenttä ei ollut vielä priimaa, mutta vuoden aikaan nähden siinä pystyi kuitenkin pelaamaan ja se on aina sama molemmille, joten se ei ole mikään selitys, HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen huokaili.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit