Raportti Edustus

AC Oulu ja FC Haka kohtasivat ensimmäistä kertaa tälle kaudelle ja samalla ottelu oli ensimmäinen peli reilun tuhat päisen kotiyleisön edessä Raatissa. Laivastonsiniset taistelivat täyden pistepotin kotiin hienolla 3-0 voitolla.

AC Oulu aloitti ottelun vauhdikkaasti, kun ensimmäinen maali syntyi jo toisella peliminuutilla. Otso Liimatta pisti FC Hakan puolustuksen vipuun ja tuuttasi pallon maaliin rankkarialueen reunalta. Maali oli Liimatan uran ensimmäinen Veikkausliigassa ja hänestä tuli ensimmäinen suomalainen 2004 syntynyt maalintekijä.

Ottelu oli pitkälti AC Oulun komennossa. Oululaiset hallitsivat pelitapahtumia sekä pallon kanssa että ilman palloa. Valkeakoskelaiset eivät pystyneet luomaan kovin vaarallisia maalipaikkoja ottelun aikana. Pari kertaa Calum Ward joutui kuitenkin torjuntatöihin, mutta hän piti maalinsa puhtaana varmoin ottein.

Ensimmäisen jakson lopussa AC Oulun Dennis Salanović kaadettiin rankkarialueella mustavalkoisten Henri Malundaman toimesta ja päätuomari osoitti pallon pilkulle. Salanović ampui pallon vasempaan alanurkkaan ja näin oululaiset pääsivät jo kahden maalin johtoon.

Toiselle jaksolle Haka tuli pirteämpänä, mutta edelleen oululaisten puolustuspelaaminen oli liikaa vierailijoille. AC Oulu puolestaan jatkoi maalinteossa. Ottelun 61. minuutilla Rafael Floro antoi kulmapotkun maalille. Miika Koskela otti ilmaherruuden tilanteessa ja puski pallon takakulmaan. Näin Koskelalle kauden avausmaali ja Laivastonsiniset 3-0 johtoon.

Pitkän koettelemusten ajanjakson päätteeksi joukkueelle maistui voitto, kuten myös kotiyleisölle. AC Oulu pääsi voittokantaan ja näin on helpottavampaa suunnata katseet kohti ensi viikon Suomen Cup -ottelua sekä viikonlopun kotiottelua HIFKiä vastaan.

Olemme olleet epäonnisia viime otteluissa ja emme ole pystyneet kerämään pisteitä. Tänään olen eniten tyytyväinen siihen, että emme päästäneet maaleja. Varsinkin FC Hakaa vastaan, joka on erittäin hyvä joukkue. Peli oli kaikilta pelaajilla erittäin hyvä ja alusta loppuun energinen. Olen erittäin ylpeä siitä työstä, mitä pelaajat tekivät kentällä.

Päävalmentaja Ricardo Duarte

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit
Ottelukooste