Raportti Edustus

AC Oulu hävisi Kakkosessa pelaavalle AC Kajaanille lukemin 1-0. Hyökkääjä Aristote ”Totti” Mboma allekirjoitti Laivastonsinisten kanssa vuoden sopimuksen.

Toivotaan että huono kenraaliharjoitus tietää hyvää sarja-avausta. AC Oulu lähti Kajaaniin luottavaisin mielin, hyvin menneen KPV-ottelun jälkeen. Myös Kajaanissa ottelun ensimmäinen jakso sujui hyvin. Puolustus piti, eikä takaiskumaaleja nähty. Sen sijaan hyökkäyspäässä viimeiset ratkaisut ontuivat. 

Toinen jakso oli vuorostaan heikompi. Isäntäjoukkue AC Kajaani pelasi loistavasti ylempisarjalaisia vastaan hyvällä temmolla. Kun vierasjoukkue AC Oulu sortui huolimattomuuteen ja löysäilyyn, iskivät kajaanilaiset vyön alle. Ottelun 52. minuutilla isokokoinen AC Kajaanin hyökkääjä Michael Ibiyomi teki voittomaalin ACO-maalivahti Johannes Wentinin taakse. 

– Ensimmäinen jakso oli meiltä hyvä, toinen jakso oli huono. Siinä tiivistettynä meidän pelimme. En tiedä mitä pelaajat pelkäsivät, loukkaantumisia vai mitä, mutta tietynlainen löysä asenne näkyi kentällä. Kajaanin tapainen Kakkosen joukkue saa aina lisää motivaatiota, kun esimerkiksi Ykkösen joukkue tulee kylään, analysoi AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen

AC Oulun joukkue kasassa – ”Totti” viimeinen palanen

AC Oulu solmi KPV-ottelussa testissä olleen Aristote ”Totti” Mboman kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Laitahyökkääjänä ottelussa pelannut pelaaja vakuutti seurajohdon lyhyelläkin testijaksolla. Viime kaudella mies pelasi Veikkausliigassa FC Lahden riveissä.

Kinshasankongolainen Mboma saapui Suomeen 14-vuotiaana ja on pelannut juniorivuosina FC Blackbirdin ja FC Hongan riveissä. Molemmissa joukkueissa 94-syntynyt pelaaja pelasi myös muutaman miesten edustusjoukkueen ottelun. Aikuisiällä hän on edustanut lisäksi Äänekosken Huimaa sekä unkarilaisseura Ujpest FC:tä. 

– Hyvällä fiiliksillä tulen AC Ouluun. Tavoitteenani on tottakai tehdä paljon maaleja ja nousta joukkueen kanssa Veikkausliigaan. Se olisi hieno saavutus, kertoo lyhyesti Mboma. 

– Totti on erittäin potentiaalinen pelaaja. Hän on isokokoinen, taitava ja hyvä pystyynjuoksija. Totti tuli meidän riveihin vähän kuin puskista, mutta uskon että hänestä on meille paljon iloa. Hänellä lisäksi hyvä pelikäsitys ja hän on hyvä viimeistelemään, kehuu AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen

AC Oulu aloittaa Ykkösen kautensa sunnuntaina 24.4. kello 16 Kauniaisissa, jossa vastassa on Grankulla IFK. 

ACOTV

Yhteistyössä
Jälkipelit