Raportti Edustus

AC Oulun lauantaina pelattu kauden 2009 avausottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 1-1-tasapeliin FC Hämeenlinnan vieraana Kaurialan kentällä.

AC Oulun taival sarjakahinoissa käynnistyi siis tasapelillä. Kokonaisuutena tasapeli oli suhteellisen oikeutettu lopputulos, sillä Hämeenlinnan lähes helteisessä kelissä kotijoukkue hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta AC Oulu oli selkeästi edellä toisella puoliajalla. Vierasvoitto jäi harmittavan lähelle toisen jakson painostuksessa.

Hämeenlinna hallitsi siis ottelun ensimmäistä jaksoa, ja loi vaarallisempia hyökkäyspään tilanteita kuin vierasjoukkue. Lopulta isännät saivat myös rangaistuspotkun, kun Niko Kukalle osoitettiin keltaista korttia. Rangaistuspotkun laukoi verkon perukoille Pekka Sihvola, ja näin tauolle lähdettiin valkopaitojen johtoasemassa.

 – Emme päässet avausjaksolla vastustajan selustaan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Esimerkiksi kärjessä Frank Jonke jäi varsin hyödyttömäksi avausjaksolla, tiivisti AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen ensimmäisen puoliajan juonen.

Myös Kaurialan kentän heikko kunto aiheutti silminnähden ongelmia oululaisille, jotka eivät pystyneet pelaamaan palloa käytännössä lainakaan keskustan kautta.

Toisella jaksolla runsaslukuinen AC Oulun kannattajajoukko sai vastinetta matkalleen, kun sinipaitojen vyöry alkoi valua kohti Hämeenlinnan maalia. Tasoitusosuma syntyi 54. minuutilla, kun Frank Jonke puski Donewell Yoben esityön jälkeen pallon makeasti alanurkkaan. Paikka ei ollut mikään ”huippuvarma” maalitilanne, mutta Jonke osoitti jälleen maalintekijän taitonsa.

Ottelun viimeinen puolituntinen oli AC Oulun suvereenia hallintaa. Oululaiset vyöryttivät hyökkäyksiä jatkuvalla syötöllä kohti FC Lahdesta lainalla olleen Viktor Szenpeterin maalia. Paras maalintekotilanne avautui loppuminuuteilla Tommi Siekkisen erinomaisen taistelun jälkeen Mika Nurmelalle, mutta Nurmela laukoi pallon noin 18 metristä maalin yli.

Loppuhetkillä AC Oululta jäi myös saamatta rangaistuspotku, kun Dominic Yoben jalkaharhautus pysäytettiin selkeän rikkeen arvoisesti. Jostain syystä ottelun erotuomari ei kuitekaan vienyt palloa pilkulle.

– Kaikki, ketkä paikalla olivat, näkivät siinä tilanteessa selvän rankkarin, Malinen tiivisti.

Tasapeli oli kenties pienoinen pettymys, mutta toisaalta samaan hengenvetoon on muistettava, että Hämeenlinna kuuluu alkaneen kauden kärkijoukkueisiin. Kaurialan kentältä ei kovin moni joukkue pisteistä mukaansa vie.

– Toisella jaksolla saimme Siekkisen mukaantulon myötä juoksuvoimaa ja keskityksiä laidalta. Dominoimme toista jaksoa ja saimme hyvin painetta Hämeenlinnan päähän. Loppujen lopuksi tasapeli oli minimitulos, Malinen näki.

Vakiokokoonpanosta puuttuivat lauantaina Tommi Kauppinen ja Axel Orrström pienien vammojen takia. Positiivista sen sijaan oli harjoituskauden aikana loukkaantumisista kärsineen Joni Korhosen lupauksia antanut esitys viimeisen puolituntisen aikana. Myös avausjaksolla pari tärkeää torjuntaa tehnyt maalivahti  Dennys Rodrigues sekä oikealla laidalla viilettänyt Tommi Siekkinen kuuluivat ottelun oululaisonnistujiin maalintekijä Jonkea unohtamatta.

Kausi on siis saatu liikkeelle ja pistetilikin on avattu. Ensimmäiseen voittoon on seuraava mahdollisuus ensi sunnuntaina, jolloin AC Oulu kohtaa Tampereella TPV:n. Kotiavaus on ohjelmassa 10. toukokuuta TP-47:aa vastaan.

FC Hämeenlinna – AC Oulu 1 – 1 (1 – 0)

  • 42min. AC Oulu Niko Kukka varoitus
  • 42min. 1 – 0 Pekka Sihvola rp.
  • 45min. FC Hämeenlinna Mikko Kalervo varoitus
  • 54min. 1 – 1 Frank Jonke (Donewell Yobe)
  • 57min. FC Hämeenlinna Kristian Kunnas varoitus

Veikkauspörssipisteet:

  • *** Frank Jonke, AC Oulu
  • ** Pekka Sihvola, FC Hämeenlinna
  • * Dennys Rodrigues, AC Oulu

AC Oulun kokoonpano

  • Dennys Rodrigues
  • Niko Kukka
  • Antti Pehkonen
  • Juho Meriläinen
  • Niko Heiskanen
  • Dominic Yobe
  • Mika Nurmela
  • Donewell Yobe
  • Juha Majava (63min. Joni Korhonen)
  • Frank Jonke
  • Eetu Uusitalo (43min. Tommi Siekkinen)

(Toimitus)