Raportti Edustus

Ykkösen sarjanousija JIPPO kävi näyttämässä lauantaina kaapin paikan kotijoukkue AC Oululle. Joensuulaiset vierailijat takoivat harjoitusottelussa taululle tylyt 0-4 -numerot ja jättivät laivastonsinisille paljon mietittävää oman pelinsä kanssa.

Kotijoukkue AC Oululta puuttui ottelun kokoonpanosta U21-maajoukkueen mukana olevat Niklas Jokelainen sekä Miika Koskela. Lisäksi poissaolijoita olivat polven tähystysleikkauksessa käynyt Severi Kähkönen sekä pienistä loukkaantumisista kärsineet Fareed Sadat ja Nikolas Saira. Sopimuspelaajista sivussa olivat myös nuorisokaartin Lasse Ikonen, Nestori Kekonen sekä Jere Kallinen. Uutena miehenä oli sen sijaan mukana juuri sopimuksen tehnyt Kevin Larsson.

Ottelun kuva oli alusta alkaen hyvin selvä. AC Oulu piti pääasiassa palloa itsellään, mutta keskittyi syöttelemään lähinnä joensuulaisten muodon ulkopuolella. Koko ajan kovalla työmoraalilla puolustanut JIPPO ei antanut mitään ilmaiseksi ja aina tilanteen salliessa myös pyrki iskemään nopeasti vastaan sekä antamaan ajoittaisia prässejä poikkeuksellisen epävarmasti pelanneelle AC Oulun puolustukselle.

Avausmaali nähtiin hieman ennen taukovihellystä, kun JIPPO pelasi lyhyen kulmapotkun, jonka päätteeksi Timo Tahvainainen laukoi pallon vasurilla upeasti takaylänurkkaan.

Heti toisen jakson alussa AC Oulu lahjoitti omasta sivurajaheitostaan pallon Will Inalienille, joka tuplasi läpiajosta joensuulaisten johdon. Muutama minuutti myöhemmin JIPPO sai kulmapotkun ja tällä kertaa pallo valui maalin alakulmaan AC Oulun maalivahti Yann Fillionin suosiollisella avustuksella.

Loppunumerot 0-4 lähtivät jälleen AC Oulun pallon menetyksestä omalla alueella, kun Rafinhan kuljetus pysäytettiin lyhyeen ja JIPPOn hyökkääjä Miro Turunen sai lopulta sijoitella pallon tyhjään maaliin.

AC Oulun luomat kunnolliset maalipaikat koko ottelussa voidaan laskea yhden käden sormilla eikä hyökkäyspään peli auennut kunnolla missään vaiheessa. JIPPOn matalalla maannut puolustus piti raot tiiviinä eikä liian hiljaiseen syöttelyyn sortunut kotijoukkue löytänyt keinoja joensuulaisten pakan murtamiseen. Kun vielä kaiken lisäksi aiemmissa pre-seasonin peleissä suht hyvin toiminut oma puolustuspeli loisti poissaolollaan, niin JIPPOn suurinumeroista voittoa voidaan pitää täysin ansaittuna.

AC Oulun seuraava harjoituspeli on edessä jo ensi viikon torstaina Vaasan Palloseuraa vastaan. Ottelu pyörähtää käyntiin Garam Masala Areenalla klo 15.

AC Oulun kokoonpano:

Fillion, Hurme, Ruxi, Rafinha, Nurmos, Malolo, Nurmela, Liimatta (61′ Larsson), Ölander (61′ Alanko), Diz (61′ Popa), Heikkilä

Kommentit

– Ottelu oli katastrofi kaikilla mittareilla. Kyllä tässä täytyy ihan jokaisen katsoa peiliin ihan ajan kanssa. Ensi viikolla varmasti keskustellaan vähän normaalia enemmän miten tämä homma tästä nyt jatkuu. Kolme maalia menee ihan täysin henkilökohtaisten virheiden piikkiin – virheitä toki teemme kaikki, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola kommentoi.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit