Raportti Edustus

AC Oulu pelasi erittäin miehekkään ja hyvän ottelun repalaisella joukkueella, mutta tuloksena oli silti 1-0-vierastappio PK-35 Vantaan vieraana Antonio Inutilen vastatessa ottelun ainokaisesta. Jalkapallossa tyylipisteitä ei tunnetusti jaeta, joten AC Oulu jää nuolemaan näppejään pitkälle kotimatkalle.

Vierasjoukkue lähti otteluun reilusti uusiutuneella, mutta innokkaalla joukkueella. Pallo rullasi näyttävästi ottelun alusta saakka ja peli-ilo oli ylimmillään. Ennen ottelua teroitettiin, että PK:n selustaan tulee päästä ja näin myös kävi. Viimeiset, ja ne tärkeimmät, ratkaisut jäivät kuitenkin torsoiksi. Kokonaisuudessaan ISS stadionilla nähtiin erittäin tasokas ja viihdyttävä Ykkösen ottelu.

Ensimmäinen jakso alkoi vieraiden komennossa – PK-35:n prässi ohitettiin yksi mies kerrallaan ja etenkin Joni Mäkelä ja Zézé olivat liukkaita vasemmalta sivustalta tullessaan. Myös PK-35 oli alusta asti rohkealla pelipäällä ja raitapaitainen kotijoukkue rullasi peliään niin ikään laadukkailla syötöillä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta ottelun ratkaissut maali nähtiin jo 9. minuutilla. Kotijoukkue sai pienimuotoisen vastaiskun, jota AC Oulu hidasti hyvin. Hieman epäonnistuneella keskityksellä pallo pomppi epäonnekkaasti Janne Hietasen jalan kautta takatolpalle, jonne ehti ensimmäisenä vantaalaisten tuore hankinta, liigakentiltä tuttu Antonio Inutile. Hyökkääjä sai sijoittaa pallon lopulta lähes tyhjään maaliin. Valkopaitainen vierasjoukkue ei harmittavasta takaiskusta laantunut, vaan jatkoi rohkeaa pelaamistaan. AC Oulu pääsi 16-alueelle niin vasemmalta, kuin oikealta, mutta viimeinen silaus jäi valitettavasti puuttumaan. Myös kotijoukkue sai muutaman maukkaan paikan, mutta sihti ei ollut sielläkään suunnassa kohdalla. Tauolle siis 1-0-kotijohdossa.

AC Oulu tuli toiselle jaksolla yhä rohkealla ja iloisella ilmeellä. PK-35 laski hieman ryhmitystään ja sai luonnollisesti edun säilyttääkseen johtoasemansa. Sama kaava jatkui myös läpi toisen jakson – AC Oulu pyöritti, eteni, mutta etenkin nuoret miehet hyökkäyspäässä maksoivat tänään oppirahoja viimeisten syöttöjen kanssa. PK-35 keskittyi vastahyökkäyksiin, mutta ne tyrehtyivät avausjaksoa nopeammin. Muutama hyvä tilaisuus johtoaseman vankistamiseen kuitenkin siunautui mm. toisella uudelle vahvistukselle Kaufmannille. Pelin 79. minuutilla nähtiin ottelun erikoisin episodi – AC Oulun kapteeni Jani Kauppila sai taklauksestaan erittäin erittäin kyseenalaisen suoran punaisen kortin. Tilanteeseen ensimmäisenä sännännyt kotijoukkueen Pablo Gomez-Marttila sai puolestaan toisen varoituksensa ja pääsi saattelemaan Kauppilaa pukuhuoneen suojiin. Ottelun erotuomari Mikko Mörö muisti keltaisella kortilla myös kotijoukkueen Tomi Nymania sekä vieraiden Hugo Magalhãesia. Kentälle tuli siis reilusti lisää tilaa. Ottelun lopussa vierailijat nostivat Janne Hietasen hyökkäykseen, mutta PK selvitti pitkät pallot melko vaivatta. PK-35:lle siis lopulta ansaittu voitto tehokkaammalla viimeistelyllä.

– Alussa peli oli melko tasaista, mutta mitä pidemmälle mentiin sitä enemmän me aloimme hallita ottelua. Takaiskumaalissa meillä oli hieman huonoa onnea ja PK on vaikea vastustaja etenkin johtoasemassa. Heille on kykyä jäädyttää peliä ja iskeä nopeasti vastaan, AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen kertoo.

– Olen tyytyväinen meidän pelirohkeuteen ja jätkistä huokui peli-ilo. Etenkin nuoren herrojen hyökkäyspäässä tulee kuitenkin oivaltaa viimeisien syöttöjen merkitys ja pystyä luomaan tuolla hallinnalla parempia tilanteita. Pääsimme todella monesti murtautumaan 16-alueelle, mutta sitten tuli stoppi, Malinen jatkaa.

AC Oulu lähtee ottelusta pienelle syystauolle, sillä ensi viikonloppuna ei Ykköstä pelata.

Ottelun tilastot>>