Raportti Edustus

AC Oulu ja FC Honka kohtasivat tämän kauden Veikkausliigan toiseksi viimeisellä kierroksella ja espoolaiset ottivat 6-1 rökälevoiton oululaisista.

Ottelun ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana kummallakin joukkueella oli loistavat paikat ottaa johtoasema. Kuitenkin kummassakin päässä molarit näyttelivät isoa roolia siinä, ettei niin vielä tässä vaiheessa käynyt.

Kuitenkin 12. peliminuutilla sitten nähtiin jo ensimmäinen maali. Espoolaiset rakentelivat hyökkäystään ja tilanne pääsi syntymään, kun oululaisittain huonoa tuuria kävi kaksinkamppailu tilanteessa puolustuslinjassa ja Niilo Saarikivi pääsi nousemaan ohi Lucky Oparan. Hän syötti oikealle laidalle vapaana olleelle Otso Koskiselle, joka syötti matalan keskityksen maalille. Rafinha tökkäsi kantapäällään syöttöön yrittäessään blokata sitä, mutta pallo päätyi suoraan FC Hongan Darren Smithille. Hän pääsi laukomaan pallon kohti maalia huonosta peliasennosta ja oululaisten huono tuuri jatkui tilanteessa. Anselmi Nurmela kerkesi pallon tielle, mutta veto kimposi hänen jalastaan lopulta eri suuntaan maalia, kuin Yann Fillion oli liikkumassa. Näin Honka siirtyi 1-0 johtoon.

Seuraava maali tuli viisi minuuttia myöhemmin, kun sivurajasta Saarikivi heitti Dani Hatakalle vauhtiin. Hän keskitti boksin kulmalta pallon maalia kohti, jossa jälleen kohteena Darren Smith, joka pääsi puskemaan pallon maaliin.

Seuraavaa vastustajan maalia saatiin kauhistella neljä minuuttia myöhemmin. Hongan puolustaja vapautti vasemmalla laidalla Edmund Arko-Mensahin oululaislinjan läpi. Hän syötti napakasti matalan keskityksen maalin eteen, josta jälleen löytyi Darren Smith. Näin Smithin hattutemppu oli valmis vajaa kymmenessä minuutissa.

Oululaiset olivat lähellä maalintekoa 36 minuutin pelin jälkeen, kun Otso Liimatta paineisti espoolaisten keskikenttäpelaajaa, joka menettikin lopulta pallon. Liimatta sai syötettyä Samu Alangolle, joka päätti laukoa noin 30 metristä. Napakka laukaus osui vasempaan tolppaan ja oululaiset jatkoivat maalittomana.

Toista jaksoa ei keritty edes kahta minuuttia pelata, kun jälleen oli pallo AC Oulun maalissa. Arko-Mensah syötti vasemmalla olleelle Jonas Leväselle ja hän jatkoi pallon Jerry Voutilaiselle, joka pääsi boksin sisällä vetämään pallon kohti maalia. Laukaus osui suoraan tilanteeseen vetoa blokkaamaan tulleeseen Ruxiin, josta pallo kimposi ylös ja lensi kaaressa yli Fillionin suoraan takakulmaan. Näin 4-0 oli tosiasia.

Muutama minuutti myöhemmin espoolaisten Voutilainen keskitti keskialueelta oikeaan laitaan vauhdissa olleelle Hatakalle, joka keskitti matalan pallon jälleen kohti oululaisten maalin edustaan. Keskitys löysi jälleen tiensä suoraan Darren Smithille, joka iski jo ottelun neljännen maalinsa.

Hongan kuudes maali syntyi, kun ottelukello näytti reilua 74 minuuttia. Duarte Tammilehto vapautti keskityksellään keskialueelta Otso Koskisen, joka pääsi juoksemaan oululaisten puolustuslinjan läpi. Hän pääsi nokikkain vastaan tulleen Fillionin kanssa ja nosti pallon maalivahdin yli. Lopulta lirui maaliin ja karut lukemat oli todellisuutta.

AC Oulu sai hieman valoa tunnelin päähän, kun oltiin jo lähellä peliajan täyttymistä. Lucky Opara keskitti yli Hongan puolustuslinjan ja Dennis Salanović pääsi juoksemaan puolustuksen läpi. Lopulta hän pääsi vastakkain maalivahti Roope Paunion kanssa. Salanović nosti nätisti pallon yli maalivahdin aina takanurkkaan asti. Näin numerot sieventyivät hieman.

Joskus on päiviä, kun mikään ei onnistu. Keskiviikkona Espoossa sellainen nähtiin Laivastonsinisillä. Puolestaan taas vastustajalla oli hyvä päivä ja lähes kaikki onnistui. Näitä välillä tulee urheilussa. Tästä on vain yksi suunta eli eteenpäin. Sunnuntaina jatketaan ja Raattiin vieraaksi saapuu KTP.

Röngän voimapelaajat:

1.IP-HeikkilänjaLattiapalvelu Royalinkummipelaaja Jere Kallinen.

2.Hammarin SähkönjaLVI Xpertinkummipelaaja Otso Liimatta.

3. OSAOn ja Kempeleen kojeistotuotteen kummipelaaja Niklas Jokelainen.

📣Seuraava kotiottelu:

⚽️AC Oulu – KTP

📆Sunnuntaina 31.10.2021

🕒15.00

📍Raatin stadion

Osta liput ennakkoon tästä.

Kommentit

”Tämän illan peli oli sellainen, mitä joskus tapahtuu jalkapallossa. Kaikki vain pieleen heti alusta lähtien. FC Honka tuli otteluun hieman erilaisella formaatiolla, kuin olimme ajatelleet. Vastasimme muutokseen, mutta meillä oli vaikeuksia reagoida siihen. Onneksi tämä tapahtui tänään täällä eikä ensi viikolla karsintaottelussa, jolloin meidän täytyy todella paljon parempia kuin tänään.”, kommentoi päävalmentaja Ricardo Duarte keskiviikon ottelua.

ACOTV

Yhteistyössä
Ottelukooste
Jälkipelit