Raportti Edustus

FF Jaro otti ison voiton kaatamalla kotikentällään AC Oulun lukemin 2-0. Ottelun molemmat maalit nähtiin aivan viime hetkillä. Tulosta varjostaa AC Oulun näkökulmasta tuomariston toiminta.

Kotijoukkue tuli otteluun vahvasti. Se sai luotua heti ensimmäisen viiden minuutin aikana kaksi hyvää hässäkkää AC Oulun maalille, mutta oululaispuolustus ehti viime hetkillä peittämään laukaukset. Kotijoukkue oli läpi avausjakson selvästi niskan päällä. AC Oulun peliä leimasi heikot pallolliset suoritukset ja näin ollen se ei saanut prässiä avattua haluamallaan tavalla. Alkuhässäkän jälkeen, Jaron huippupaikat pystyttiin kuitenkin estämään.

Vieraiden vaisun avausjakson ainoa paikka siunaantui Aapo Heikkilän esityöstä Niklas Jokelaiselle, mutta tässäkin tilanteessa puolustajat ehtivät blokkaamaan laukauksen kulmapotkuksi. Jaro jatkoi hyvää tekemistä läpi koko jakson, mutta kotiyleisön harmiksi se ei onnistunut tekemään maalia edes Anthony Olusanya puolittaisesta läpiajosta. Näin ollen puoliajalle maalittomassa tasatilanteessa.

Niin ihmeellistä kuin se onkin, urheilussa voimasuhteet voivat vaihtua nopeasti. Tällä kertaa siihen riitti 15 minuutin puoliaika – kopista tuli kuin uudelleen syntynyt AC Oulu ja homma alkoi kääntyä vahvasti vierasjoukkueelle. Jaron jaloissa pallo taas alkoi hieman polttaa.

AC Oulun etsikkoaika sijoittui erityisesti aikavälille 58-86 minuuttia. Ensin Jere Aallikko sai pallon maaliin 58. minuutilla. Ottelun linjatuomari liputti tilanteen paitsioksi, mutta hidastusten perusteella täysin väärin perustein. Heti perään Aallikko pääsi laukomaan kuudentoista-alueen sisältä, mutta Jaro-toppari Toni Takamäki pelasti varman maalin. Seuraava tilanne tuli viisi minuuttia myöhemmin – tällä kertaa Fareed Sadatin laukaus huippupaikalta kimposi jälleen Jaro-pelaajista kulmapotkuksi.

75. minuutilla Heikkilä pääsi nokikkain Emil Öhbergin kanssa, mutta laukaus suuntautui suoraan vastaantulleen Jaro-vahdin rintaan. Tämän jälkeen kotijoukkue sai jälleen hieman hyökkäyspeliään toimimaan. Muutaman erikoistilanteen päätteeksi Juhani Pennanen joutui venyttämään Toron, Olusanyan ja Takamäen laukausten tielle.

Vaihdosta kentälle tullut Jere Kallinen sai elämänsä mahdollisuuden viedä Laivastonsiniset johtoon, mutta pusku viidestä metristä meni muutaman sentin ohi maalin. Pelikello näytti tässä vaiheessa 86 minuuttia.

Ottelun viimeiset hetket olivatkin sitten yhdenlaista draamaa. Kotijoukkueen Will Inalien ratkaisi ottelun kotijoukkueelle 90. minuutilla. AC Oulun boksia puolustaneet pelaajat eivät toki puhtaita papereita tilanteesta saa, sillä vierailla oli maalilla selvä miesylivoima. Jossiteltavaa kuitenkin jää. Maaliin johtaneessa tilanteessa Jaron Toro antoi AC Oulun Anselmi Nurmelalle iskun käsivarrellaan, mutta ottelun erotuomari Kalle Mäkinen ei tähän reagoinut millään tavalla.

Lisäajalla Jaron Axel Vidjeskog kaunisteli lukemat vielä 2-0:aan.

Kommentit

– Nyt on hyvin vaikea kommentoida painokelpoista tekstiä. Surullista, että näitä pelejä ratkaistaan tällä tavalla, AC Oulun päävalmentaja Jyrki Ahola sanoo.