Vasarahai Oulun Konttivuokraus Hukka Terveystalo Go On Oulu OMP Group OTC Nordic Lähitapiola Craft Tuner Oy Ville Puukka Temrex Temotek Worker Feeniks Visual UKI Arkkitehdit Kaleva

AC Oulun ilta muuttui tummaksi kuin Raatin pikimusta taivas lauantaina

17.10.2021 22:51 Raportti

 

AC Oululla oll vaikea lauantai-ilta ja ahvenanmaalaiset vei pisteet saarelle. Vielä on teoreettiset mahdollisuudet päästä pois karsijan paikalta, mutta todennäköisyys sille on pieni.



Synkkä ilta ja se näkyi myös ottelun jälkeen pelaajista. (Kuva: Elias Mustonen).

 

Iltaan lähdettiin toiveikkaina ja kaiken lisäksi joukkueeseen uutta draivia tuonut päävalmentaja peräsimessä, mutta valitettavasti hyvästä pelistä huolimatta pisteet lähtivät kohti autonomista aluetta.

 

Illan kuva oli, että AC Oulu piti palloa ja hallitsi pelivälinettä mielin määrin. IFK Mariehamn loi sellaisen blokin omalle alueelle, jota oululaiset eivät päässeet oikein murtamaan missään vaiheessa kunnolla.

 

Ottelun alku oli täysin oululaisten, mutta he eivät pystyneet luomaan kovinkaan hyviä maalipaikkoja. Sen sijaan saarelaiset kyttäsivät ja iskivät vastaan koko illan.

 

Reilun vartin pelin jälkeen AC Oulu menetti pallon maarianhaminalaisille ja he lähtivät nopeaan vastaiskuun. Ruotsalaispelaaja Filip Almström lähti nostamaan hyökkäystä vasemmalta laidalta ja syötti hyökkäysalueella Elias Mastokankaalle. Hän pääsi keskittämään oululaisten maalille. Keskityspallo laskeutui tarkasti saarelaisten hyökkääjän Vahid Hambon päähän, josta hän pääsi puskemaan kohti maalia. Tällä kertaa Yann Fillion liimasi pallon näppeihinsä ja peli jatkui maalittomana.

 

Ottelun ensimmäinen maali syntyi reilun 17 minuutin jälkeen. Saarelaiset kairasivat ronskisti pallon Magnus Breitenmoserilta keskialueella ja osa oululaisista jäi odottamaan päätuomarin vihellystä tilanteesta, jota ei koskaan kuulunut. Puolestaan IFK pääsi nopeaan vastahyökkäykseen ja Emil Tendeng pääsi oikealta laidalta keskittämään pallon AC Oulun maalille. Keskitys löysi Mastokankaan, joka puski pallon maaliin ja saarelaiset siirtyivät 0-1 johtoon.

 

AC Oulun ehkä eniten sydämen tykytyksiä aiheuttanut tilanne oli reilun 27 minuutin paikkeilla. Rafinha antoi keskialueelta pitkän syötön Sergei Eremenkolle, joka päätti yrittää hieman boksin ulkopuolelta. Veto otti kimmokkeen saarelaisten pakista ja pallo meni hiuksen hienosti ohi maalista.

 

Oululaisten ilta synkkeni entisestään, kun ottelua oli ehditty pelata yli 64 minuuttia. AC Oulun omalla alueella keskinäinen syöttely päätyi vastustajalle. Obed Malolon hieman liian kova syöttö Rafinhalle karkasi pakin ohi suoraan Tedengille, joka syötti boksiin vapaaksi juosseelle Hambolle. Hän pääsi Fillionin kanssa vastakkain ja sijoitti pallon maalivahdin ohi takanurkkaan. IFK siirtyi 0-2 johtoon. Kentällä oululaispelaajista paistoi kärsimys ja epätoivo, joka ei vastannut tilanteessa yhtään sitä latausta ja uskoa, millä iltaan lähdettiin.

 

AC Oulu jatkoi hallintaa edelleen ja, kun ottelu oli kerinnyt 67. minuutille Anselmi Nurmela keskitti boksin taka-alueelle vapaana paikalle nousseelle Ruxille. Hän yritti ladata suoraan pomppupalloon, mutta veto päätyi valitettavasti kohti pikimustaa Raatin taivasta.

 

Kesken ottelun kentälle vaihdettu työmyyrä Aapo Heikkilä nousi viimeisellä puolella tunnilla vaarallisimmaksi pelaajaksi maarianhaminalaisille. Reilun 81 minuutin kohdalla Sergei Eremenko keskitti boksiin Heikkilälle, joka kuoletti pallon rinnalla alas. Oululaishyökkääjä pääsi tykittämään painavan vedon kohti maalia, mutta saarelaisten puolutusmuuri oli jälleen edessä. Veto päätyi ruotsalaisen Calle Svenssonin blokkaamaksi.

 

AC Oulun kavennus syntyi 84. minuutilla. Aapo Heikkilä jälleen lähti haastamaan ahvenanmaalaisten blokkia ja meni siitä läpi valtavalla taistelutahdolla. Heikkilä murtautui aina päätyviivalle asti boksin sisään, josta hän syötti vitosen viivalle Nikolas Sairalle, joka sijoitti pallon kylmän viileästi maaliin. Saira ei jäänyt tilannetta juhlimaan, vaan lähti juoksemaan omalle alueelle viittoen muille tekemään samoin.

 

Loppu pelistä AC Oulun kirivaihde ei tuottanut tasoitusmaalia, vaikka siihen olisi ollut ihan kohtalaiset mahdollisuudet. Oikeastaan se oli kuva koko kaudesta, että lähelle maalintekoa päästään, mutta viimeistely jäi puuttumaan. Siitä kertoo viime aikojen ottelutkin, joissa neljässä edellisessä AC Oulu ei ole kyennyt tekemään yhtään maalia.

Kautta on onneksi vielä jäljellä ja jokainen ottelu on uusi mahdollisuus. Perjantaina taistelua jatketaan Lahdessa.

 

Röngän voimapelaajat:

 

1. Röngän ja Kiinteistömaailma Tuiran kummipelaaja Miika Koskela.

 

2. Hammarin Sähkön ja LVI Xpertin kummipelaaja Otso Liimatta.

 

3. Röngän ja Lounasravintola Pekurin kummipelaaja Magnus Breitenmoser.

 

 

📣Seuraava kotiottelu:

⚽️AC Oulu - KTP

📆 Sunnuntaina 31.10.2021 

🕒15.00

📍Raatin stadion

 

Osta liput ennakkoon tästä.

 

KOMMENTIT

"IFK Mariehamn pelasi, kuten me ennakoimme. He puolustivat hyvin ja iskivät vastaan. Pelaajat pelasivat hyvin ja pelasimme hyvin joukkueena myös. En voisi olla enemmän tyytyväinen pelaajien esitykseen. Valitettavasti lopputulos ei aina vastaa suoritusta ja tänään oli juuri sellainen päivä.", kommentoi päävalmentaja Ricardo Duarte lauantai-illan ottelua ACOTV:n jälkipeleissä.

JÄLKIPELIT
OTTELUKOOSTE


Lauantai 16.10.2021 17:00
Raatin Stadion, Oulu
Veikkausliiga

Tulos: 1-2 (0-1)

Ottelupöytäkirja

7.12.2021 18:00 Uutinen
No Sala No Party!

2.12.2021 10:00 Uutinen
Noah Pallas liittyy Laivastonsinisiin

29.11.2021 09:00 Uutinen
Rafael Floro saapuu AC Oulun takalinjoille

27.11.2021 15:31 Uutinen
Liigacup palaa kilpailukalenteriin

26.11.2021 13:05 Uutinen
Lisää akateemista osaamista Portugalista Laivastonsinisiin

25.11.2021 12:00 Uutinen
Aapo Heikkilä jatkaa Laivastonsinisissä

24.11.2021 19:00 Uutinen
Riku Selander liittyy Laivastonsinisiin

23.11.2021 09:00 Uutinen
AC Oulu / OLS B-junioreiden päävalmentajaksi Luis Freitas

22.11.2021 15:00 Uutinen
AC Oulun ikinuori jaksaa vielä heilua

19.11.2021 09:00 Uutinen
Juhani Pennanen jatkaa Laivastonsinissä

Veikkaus
© 2021 AC Oulu.
Veikkausliiga